
Tuliterän katsastushallin montussa onnistuu mainiosti muun muassa perävaunujen ja asuntovaunujen alustojen tarkastus. Jari Multasen (takana) ja Janne Tallgrenin mukaan toiminta on käynnistynyt Akaassa hyvin, vaikka katsastusalalla eletään vuoden hiljaisinta aikaa.
Akaalainen Janne Tallgren on osakkaana yhdeksässä autokatsastusasemassa Alavudelta Forssan kautta Orivedelle. Ketjun Akaata lähimmät asemat ovat olleet Lempäälässä ja Valkeakoskella, mutta nyt leimoja lyödään myös Toijalassa.
Akaanportin alueella hiljattain avajaisviikkoa viettänyt Toijalan Autokatsastus olisi nimeltään Akaan Autokatsastus, ellei nimi olisi ollut varattuna toiselle yrittäjälle aputoiminimeksi. Paikan suhteen puntarointia ei tarvittu.
– Kun olin palkollisena kymmenen vuotta sitten, jo silloinen työnantajani suunnitteli katsastusasemaa tähän ABC:n lähelle. Meidän taas piti alunperin mennä samaan rakennukseen Uudenmaan Kuljetuspalvelun kanssa, joka osti tuosta vierestä tontin kaupungilta, mutta he eivät sitten tulleetkaan tänne. Siihen olisi tullut myös raskaan kaluston katsastus, Tallgren kertoo.
Akaanportista puuttuu vain autokauppa
Toijalan Autokatsastuksen ”korvamerkittynä” työntekijänä toimii Janne Tallgrenin tavoin Viialassa asuva Jari Multanen. Kaksikon mukaan akaalaiset autonomistajat ovat käyneet aiemmin leimalla Lempäälässä ja Valkeakoskella, mutta nyt monet ovat löytäneet jo oman kaupungin aseman.
– Kyllähän tämä on sellaista, että omalla paikkakunnalla käydään, jos siellä asema on. Olemme nyt hyvällä paikalla, mutta vaikka moottoritie menee vieressä, siitä liikennevirrasta ei paljon saa asiakkaita. Kyllä ne tulevat tuolta toisesta suunnasta.

Toijalan Autokatsastuksesta löytyy kaikki Trafin vaatimat mittarit ja laitteet kuten Jari Multasen käsissä oleva kuplavolkkarin alapallonivelten tarkastusrauta. Janne Tallgren on osakkaana yhdeksässä katsastusasemassa ja avasi hyvillä mielin uusimman niistä kotikaupunkiin.
Tallgrenin mukaan hänellä ja yhtiökumppaneilla ei tällä hetkellä ole kovin pitkälle vietyjä suunnitelmia uusista asemista.
– Olisihan esimerkiksi Helsingissä kalustoa, jos sinne jonkun kioskin pistäisi, mutta se suunta ei kiinnosta yhtään. Tähän omalle kylälle oli mukava tulla, Tallgren sanoo.
Akaanporttiin on myös muodostunut autoalan keskittymä, jossa on katsastuksen lisäksi jo varaosaliike ja kaksi korjaamoa. Lisää autoalan palveluja on tulossa, mutta autokauppa on Akaassa vielä keskittynyt Hämeentielle.
– Olisihan tuossa tuo Uudenmaan Kuljetuspalvelulta vapautunut tontti, Janne Tallgren ja Jari Multanen vinkkaavat.
”Se oli joko Sillanpää tai sitten siivooja”
Marraskuun alussa Suomessa julkaistiin uutinen, joka herätti kansalaisten mielenkiinnon ja katsastusalalla toimivien hämmästyksen. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi esitti, että huolto-ohjelmaa noudattavat autot voitaisiin vapauttaa kokonaan katsauksesta.
Trafin tieliikennejohtajan Marko Sillanpään mukaan kyseessä oli keskustelunavaus. Katsastusyrittäjä Janne Tallgren jatkaa nyt keskustelua ja epäilee idean lähdettä.
– Joko se oli Sillanpää tai joku Trafin siivooja. Oli se vähän käsittämätön lausunto.
Myös Jari Multanen on sitä mieltä, että huolto ei korvaa katsastusta, vaan ne täydentävät toisiaan. Tallgrenin mielestä uudistus vaatisi toteutuakseen järeitä toimia.
– EU-direktiivejä pitäisi muuttaa tai sitten pitäisi erota EU:sta.
Liikenteen turvallisuusviraston suuntaan lähtee Akaasta muitakin terveisiä.
– Trafi kritisoi koko ajan, että meidän pitäisi hylätä enemmän autoja, mutta eivät Trafin ohjeet tuo autoon vikaa. Se joko on tai ei. Katsastajia on Suomessa noin tuhat, ja Trafissa näistä arvosteluperusteista päättää kolme kaveria, Tallgren ja Multanen sanovat.
Tallgrenin mukaan eroja voi Trafin ja katsastajien välillä olla vain näkemyksissä esimerkiksi siitä, onko joku pusla tai muu liian kulunut vai ei.
– Eipä teknisestä viasta johtuvia vakavia kolareita juuri Suomessa ole.
Jos Trafin ehdotus katsastusten poistamisesta oli yllätys, sitä oli Tallgrenin ja Multasen mukaan myös tieto VW-konsernin huijausohjelmasta autojen pakokaasupäästöissä. Haastatteluhetkelläkin Teslaansa ABC:n pikapisteessä ladanneen Tallgrenin mukaan massiiviselle suhmuroinnille voi olla hyvinkin yksinkertainen selitys.
– Ehkä polttomoottorin rajat vaan tulevat vastaan, kun koko ajan annetaan tiukempia määräyksiä. Sähköautoja tulee koko ajan lisää ja uusilta valmistajilta.
Viimeisimmät kommentit