Lasten ja nuorten itsenäisyysjuhla oli perinteiden mukaisesti varsin musiikkipainotteinen. Kylmäkosken kulttuurikirkossa pidetyssä tapahtumassa laulettiin, tanssittiin sekä lausuttiin runoja.
Kymmenenvuotias Sara Koskela on laulanut kaksi vuotta Kylmäkosken lapsikuorossa. Hän meni omien sanojensa mukaan kuoroon, koska äiti käski, mutta tyttö sanoo nauttivansa laulamisesta. Kuoroharjoituksia on viikottain.
– Se vain on kivaa laulaa, tyttö hymyilee.
Juhlan kohokohtana voidaan ehkä pitää kulttuuriosuuskunta Uulun aktiivin Henna Leisiön impromisoimaa musiikkiesitystä, johon pyydettiin mukaan kaikkia halukkaita. Lapset lähtivätkin innokkaasti mukaan soittamaan erilaisia maailmansoittimia.
Esitys näytti ilahduttavan sekä esiintyjiä että yleisöä.

Seppälän perheen musiikkiesitys. Lauri-isä sekä pojat Lassi (vas.) ja Aleksi ovat kaikki musikaalisia.
Viimeisimmät kommentit