Kaupunki ei osta entisiä Postin tiloja

Akaan kaupunki ei osta entisiä Toijalan Postin tiloja kuvassa näkyvästä vaaleasta rakennuksesta Valtatieltä.

Akaan kaupunki ei osta entisiä Toijalan Postin tiloja kuvassa näkyvästä vaaleasta rakennuksesta Valtatieltä.

Akaan kaupunki ei osta entisiä Toijalan Postin tiloja Valtatieltä. Kaupunkisuunnittelulautakunta esitti, että Akaa ostaisi Posti Kiinteistöt Oy:ltä Kiinteistö Oy Säästösakusta 5 853 osaketta. Ne olisivat tuoneet noin tuhat neliötä liiketiloja ja osake-enemmistön keskellä Toijalaa sijaitsevasta liike- ja asuinrakennuksesta sekä sen tontista.

Ostoa valmistelleen ja esittäneen kaavoituspäällikkö Jyri Sarkkisen ajatus oli, että kaupunki olisi vahvemmin mukana oman keskustansa kehittämisessä. Sama näkemys on ollut kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajalla Henna Rantasella (sd).

Usean kiinteistön myynnistä neuvotellaan

Kaupunginjohtaja Viitasaari esitti, että Säästösakun osakkeita ei osteta, ja kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti. Viitasaari ei välitä lähteä avaamaan syitä esitykselleen, mutta hänen mukaansa hallituksessa käytiin aiheesta hyvää keskustelua ja päädyttiin yksimieliselle kannalle.

Viitasaaren mielestä Akaan kaupungin tavat kehittää keskustaansa ovat infrastruktuurin rakentaminen, kaavojen tekeminen ja muuttaminen ja mahdollisesti maankäyttösopimusten tekeminen.

– En kategorisesti sulje pois kiinteistöomaisuuden hankkimista, mutta meillä on viime aikoina pyritty myymään kiinteistöjä ja saatukin myytyä kohteita aika hyvin. Neuvotteluja on tälläkin hetkellä käynnissä useammastakin kohteesta, mutta ne ovat kesken, Viitasaari valottaa mutta ei ota kantaa esimerkiksi entisen Kylmäkosken kunnantalon myyntitilanteeseen.

Kommentit (2)

  1. Timo Vepsäläinen

    Tosta Marttilantie kahdestakin voisi jokunen kymppitonni lohjeta kunnan kassaan, siis tontista ei rytöstä. Kiinteistöjen myynti on enemmän kuin toivottavaa. Kieltämäti tuo Postin tilan ostamattajättämispäätös tuntui aluksi vähän tyhmältä, mutta joku nuu voi sitten tehdä sillä tiliä ja se joku muu saattaa olla kiinostunut ostamaan kunnalta virastotalon osakkeet ja Villihinnan peltihallin…ja sesse olisi kunnan etu…edellyttäen tietenkin, että uusi kaupungintalo tehtäisiin nykyiseen Toijalan terveyskeskuksen kiinteistöön.

  2. Timo Vepsäläinen

    Olishan tuo lustikasta jos kunta ei kiirehtisi rahoittamaan uutta hyvinvointikeskusta omilla rahoillaan, kun se rahoitusvastuukin siirtyy 1.1.2019 toiselle eli SOTE-alueelle.

    Kunta voi edelleenkin tarjota SOTE-alueelle, omalta maaltaan, kahta tonttia, toinen Viialassa ja toinen Toijalassa, rakennutetaan sitten sinne sellaiset tilat jotka SOTE-alue haluaa vuokrata tai jos haluavat rakentaa itse vuokrataan ne tontit. Kaava olisi hyvä olla valmiina.

    Jos Toijalan terveyskeskus olisi ”vapaa”, olisise kohtuukustannuksin muutettavissa uudeski Akaan kaunpungintaloksi. Satamatien varresta voidaan myydä kaista 4-5 upealle kerrostalolle tontiksi. Hakalehdon B- ja C-siiven tilalle sopii myös pari kerrostaloa. Entisten kasvihuoneiden paikalle sopii parkkialuetta. Nämä tontimyynnit ja mahdollisesti vanhasta virastotalosta saatavat rahat kattavast melkoisen osan uudesta kaupungintaloinvestoinnista ja keskustan kortteli jää vapaasti kehitettäväksi.

    Akaalaisten veronmaksajien rahoja ei ole pakko käyttää uuteen hyvinvointikeskukseen, akaalaisten veronmaksajien rahoja ei ole pakko käyttää muutaman vuoden kuluttua uuteen kaupungintaloon…ja kuitenkin meidän olisi mahdollisuusa saada toimivat terveysaseman kumpaankin isompaa kuntakeskukseen ja Toijalaan voitaisiin keskustaan saada jotakin uutta ja upeaa yksityisellä rahalla ja meillä olisi uusi kaupungintalo omassa kiinteistössä ja 6-7 uutta kerrostalo asukkaineen.

    Typerää, ehkä, hullun houreita, mutta eikö kannattaisi yrittää tavoitella hyvää joutumatta itse konkurssiin?

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?