Tamperelaisyritys hakee työntekijöitä Toijalaan

Akaaseen tulee turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus

Tamperelainen Hoivapalvelu Valkokulta Oy perustaa Akaaseen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen. Yritys hakee parhaillaan sosiaalityöntekijää ja viittä ohjaajaa työskentelemään Toijalassa.

Vastaanottokeskus tulee Rautalassa sijaitsevaan vuokrakerrostaloon. Taloyhtiön omistus on siirtynyt 4.12.2015 Etelän Tehtaat Oy:lle ja Riihirakenne Oy:lle, jotka puolestaan ovat vuokranneet talon tyhjät asunnot Hoivapalvelu Valkokulta Oy:lle.

Talon muut asukkaat saavat jatkaa asumistaan normaalisti.

– Olemme halunneet mahdollisimman inhimilliset olosuhteet, joista on mahdollisimman helppo kototua. Maahanmuuttovirasto on pyytänyt meiltä apuja, että saadaan Suomessa tilanne rauhoittumaan, ja meille tarjottiin tiloja Akaassa, sanoo Hoivapalvelu Valkokullan toimitusjohtaja Riikka Salakari.

Tällä hetkellä vastaanottokeskuksella on käytettävissään 11 asuntoa. Ensimmäiset 60 turvapaikanhakijaa tulevat Toijalaan joulukuun aikana, ja ensi vuonna heitä tulee lisää.

– Olemme toivoneet lapsiperheitä ja ikäihmisiä, koska meillä on siihen hoivapalveluyrityksenä vahvin osaaminen, Riikka Salakari kertoo.

Akaalaisilta toivotaan myötämielisyyttä

Riikka Salakari toivoo paikallisilta asukkailta myötämielistä suhtautumista asiaan.

– Me kerromme turvapaikanhakijoille heti alusta asti, miten Suomessa eletään. Mielellään kuulemme toijalalaistenkin ajatuksia ja mielipiteitä, ja tulemme mahdollisimman pian järjestämään infotilaisuuden, Salakari sanoo.

Hänen mukaansa asiasta on oltu jo yhteydessä Akaan kaupunginjohtaja Aki Viitasaareen.

Hoivapalvelu Valkokulta Oy on vuonna 2011 perustettu perheyritys, jonka toimintaan kuuluu kotihoitoa, päivätoimintaa omaishoidettaville, ryhmäperhepäiväkoti ja nyt uutena vastaanottokeskus.

Etelän Tehtaat Oy ja Riihirakenne Oy ovat tamperelaisia rakennusyhtiöitä. Kunta-Asunnot myi niille myös viime vuonna Toijalasta yhden vuokrakerrostaloistaan. Siihen remontoitiin omistusasuntoja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?