Vesiyhtiön mukaan myös omaisuutta saatettiin varastaa

Huijari esiintyi Akaassa HS-Veden työntekijänä

Akaan vesihuollosta vastaava HS-Vesi varoittaa huijarista, joka on liikkunut Akaassa vesiyhtiön nimissä. HS-Veden tietoon on tullut kaksi tapausta, joissa on huijattu kiinteistöjen omistajia tai asukkaita esittäytymällä HS-Veden henkilökunnaksi. Poliisin mukaan putkimieheksi esittäytynyt henkilö on päässyt vanhempien ihmisten asuntoihin väittämällä tarkastavansa putkistovuotoa. Tekijä on saanut saaliikseen rahaa. Varkaudet on tehty asukasta huijaamalla, ei väkivaltaa käyttäen.

Taloihin on yritetty päästä sisään esimerkiksi kertomalla vesijohtovuodon etsinnästä. Valeputkimiehellä on ollut mukanaan putkien korjaamiseen liittyviä työkaluja.

– Meidän tietoon tulleet tapaukset ovat molemmat olleet niin sanotusti vanhuksille suunnattuja asuntoja tai taloja. Toinen tapaus oli Toijalan puolella keskiviikkoaamuna ja toinen Viialassa keskiviikkoiltana. Ilmeisesti ainakin Viialan puolella sattuneessa tapauksessa oli varastettu omaisuutta, kertoo HS-Veden putkimestari Jarno Hupanen.

HS-Vesi muistuttaa, että kiinteistöjen sisällä mahdolliset vesihuoltolaitteiden vuodot eivät kuulu vesiyhtiölle. HS-Vesi ei myöskään tule paikantamaan kyseisiä vuotoja kiinteistöistä sisältä kuin erikseen pyydettäessä.

HS-Vesi painottaa, että vesiyhtiön kaikilla työntekijöillä on aina kuvallinen henkilökortti sekä työvaatteet, joissa on HS-Veden logo.

Vesimittareiden vaihtoa tehdään Akaan alueella osittain ulkopuolisen urakoitsijan toimesta ja osittain vesiyhtiön omana työnä. Tulevista mittarinvaihdosta tullaan kuitenkin aina tiedottamaan etukäteen alueen kiinteistöjen omistajia. Kiinteistöihin ei tulla sisälle ilmoittamatta mittarinvaihdosta etukäteen.

Tapaukseen liittyvistä vihjeistä ja mahdollisesti aiemmin tapahtuneista rikoksista tulee ottaa yhteys Valkeakosken poliisiasemalle tai sähköpostiin vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?