Saija Roininen maakunnalliseen liikuntaneuvostoon

Saija Roininen.

Saija Roininen.

Akaalainen Saija Roininen on valittu Länsi- ja Sisä-Suomen liikuntaneuvostoon toimikaudelle 2016-2019. Liikuntaneuvostoa johtaa Ari Koskinen Valkeakoskelta, ja muut Pirkanmaan jäsenet ovat Tytti Leppänen Hämeenkyröstä, Taina Niiranen Parkanosta ja Pekka P. Paavola Tampereelta.

Länsi- ja Sisä-Suomen liikuntaneuvoston tehtävänä on antaa lausuntoja ja tehdä aloitteita alueellisen liikuntapolitiikan kannalta laajakantoisista ja alueellisesti merkittävistä asioista. Se myös edistää eri toimialojen yhteistyötä liikuntapolitiikan tavoitteiden suuntaisesti ja antaa lausunnon aluehallintovirastolle liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaesityksistä ja perustamiskustannuksiin myönnettävistä avustuksista.

Lisäksi alueellinen liikuntaneuvosto hoitaa muita opetus- ja kulttuuriministeriön alueelliselle liikuntaneuvostolle osoittamia tehtäviä. Jäsenten tulee olla liikuntapolitiikkaan tai liikunnan eri aloihin perehtyneitä henkilöitä eri puolilta maakuntaa.

Liikuntaneuvoston maksimijäsenmäärä on 13, joka jakautuu seuraavasti: Pirkanmaa 5, Keski-Suomi 3, Etelä-Pohjanmaa 2, Pohjanmaa 2 ja Keski-Pohjanmaa 1.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?