Mimi ja Kuku vetivät kirjastoon ennätysyleisön

Mimi ja Kuku kertoivat Joulupuu-projektista lapsille. Kuva: Päivi Tiura-Paavola.

Mimi ja Kuku kertoivat Joulupuu-projektista lapsille. Kuva: Päivi Tiura-Paavola.

Lastenmusiikkiteatteriduo Mimin ja Kukun esiintymistä Akaan pääkirjastossa kerääntyi katsomaan noin 140 lasta vanhempiensa kanssa viime keskiviikkona. Kirjastonhoitaja Merja Elorannan mukaan tapahtumalla oli ennätysyleisö. Eloranta ei muista toista tilaisuutta kirjastossa, johon olisi osallistunut yhtä paljon kuuntelijoita.

Mimin ja Kukun esiintyminen oli osa Joulupuu-projektia. Akaan Nuorkauppakamari järjesti tapahtuman yhteistyössä Akaan pääkirjaston kanssa. Ideana oli tarjota ilmaistapahtuma kiitoksena kaupunkilaisille aktiivisesta osallistumisesta Joulupuu-lahjakeräykseen. Hahmojen takana olevat Majka Nurminen ja Anna Kulmala ovat Akaan Joulupuu 2015 -suojelijoita.

Mimi-tyttö ja Kuku-leijona lukivat yhdessä lasten kanssa satukirjoja ja hauskuuttivat yleisöä tempuillaan. Osallistava esitys oli niin mukaansatempaava, että satapäinen lapsijoukko eli täysillä mukana puolituntisen näytöksen. Nimikirjoitusten jälkeen lapsille oli pientä herkkua kirjaston tarjoamana.

Kirjastonhoitaja Merja Elorannan mukaan lastenkulttuurin tarjoaminen on tärkeää. Hän toivoo tapahtuman lisäävän lapsiperheiden vierailuja kirjastossa.

Joulupuu on Nuorkauppakamareiden vuosittainen keräys, jossa hankitaan lahjoja paikallisten vähävaraisten perheiden lapsille. Akaassa keräys järjestetään jo kymmenettä kertaa. Kaupunkilaiset voivat noutaa lasten lahjatoivekortteja ja palauttaa lahjoja keräyspisteisiin, jotka sijaitsevat Viialan ja Toijalan kirjastoissa sekä Varmiolan kahvilassa Kylmäkoskella. Lahjojen keräysaika loppuu 30.11. Keräykseen voi myös osallistua ostamalla ruokalahjakortin K-market Maukkaasta Viialassa tai K-supermarket Akaasta Toijalassa. Lahjakortteja voi ostaa jouluun saakka.

Sanna-Leena Linna

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?