Eero Lapinleimu jättää kaupunginhallituksen ja henkilöstöjaoston

Eero Lapinleimu jatkaa valtuutettuna kauden loppuun.

Eero Lapinleimu jatkaa valtuutettuna kauden loppuun.

Eero Lapinleimu (kok) eroaa kaupunginhallituksen jäsenyydestä sekä kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston puheenjohtajan tehtävistä ensi vuoden alusta lukien. Lapinleimu jatkaa valtuutettuna kauden loppuun.

– Kuntalain mukaan eroaminen on mahdollista, kun on riittävästi ikää. Katson, että olen antanut hallituksessa ja henkilöstöjaostossa sen, mitä minulla on annettavaa. Ennen ensi vaaleja joku voi nyt harjoitella hallituksessa ja saada kokemusta. Olin mukana vaikeimmissa päätöksissä ja nyt on hyvä sauma jäädä pois, 74-vuotias Lapinleimu perustelee.

Lapinleimu sanoo, ettei ole pettynyt kunnallispolitiikkaan.

– Se on vastannut suunnilleen odotuksia. Yhteisten asioiden hoidossa on enemmän kitkaa ja erilaisten intressien  sovittelua, mutta minulle se on ollut ihan mielenkiintoista aikaa.

Lapinleimu on mukana kunnallisissa luottamustehtävissä kolmatta kauttaan. Hän aloitti Kylmäkosken valtuustossa 2005. Vuoden 2012 kuntavaaleissa Lapinleimu valittiin Akaan valtuustoon 160 äänellä. Eero Lapinleimu ei aio kuluvan kauden jälkeen asettua enää uudelleen ehdolle.

Lapinleimun seuraajasta keskustellaan kokoomusryhmässä tänään valtuuston kokouksen yhteydessä. Valtuusto valitsee uuden jäsenen kaupunginhallitukseen joulukuun kokouksessa. Kaupunginhallitus nimittää uuden jäsenen henkilöstöjaostoon.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?