Kaupunki ja yrittäjä vääntävät kättä yrittäjän tontista

Juha-Pekka Nordin Savikontiellä sijaitseva tontti näkyy hyvin Toijalantielle.

Juha-Pekka Nordin Savikontiellä sijaitseva tontti näkyy hyvin Toijalantielle.

Akaalaisen yrittäjän JuhaPekka Nordin Toijalan Savikontiellä sijaitsevan tontin tilannetta käsiteltiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa 3. kesäkuuta. Nord pyörittää Akaan Maanrakennus & Vesijohtosaneeraus Oy:tä.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kesäkuun kokouksen pöytäkirjan mukaan Akaan kaupungin maankäyttö- ja kaavoitusyksikköön on oltu yhteydessä kiinteistöllä tapahtuvasta asemakaavan vastaisesta toiminnasta. Akaan kaupungin kaavoituspäällikkö Jyri Sarkkinen keskusteli yrittäjän kanssa toiminnan saattamisesta asemakaavamääräysten mukaisiksi elokuussa ja joulukuussa 2014, aikarajaksi asetettiin tuolloin kevät 2015. Merkittävää parannusta alueen tilassa ei kuitenkaan tapahtunut.

Nordin näkemyksen mukaan kaupunkisuunnittelulautakuntaan hänen tontistaan on valittanut muutama naapuri, joita tontilla tapahtuva toiminta ei miellytä.

– Kyse ei ole siitä, että pelkästään naapurit olisivat valittaneet. Myös kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet ovat ottaneet tontin tilanteeseen kantaa spontaanisti. Nord ei noudata yhteisiä pelisääntöjä, Sarkkinen toteaa.

Vaaditussa aidassa on aukko

Kaupunkisuunnittelulautakunta velvoitti kesäkuussa Nordin rakentamaan asemakaavan määräysten mukaisen vähintään 160 senttiä korkean rakenteellisen aidan ympäröimään ulkovarastoalueita niiltä osin kuin ne rajautuvat lähivirkistys- ja suojaviheralueisiin. Lisäksi alueelle on laadittava suunnitelma alueen käytöstä. Suunnitelmassa tulee esittää tilavaraukset eri toiminnoille, kuten autojen pysäköintiin, kuormaukseen ja varastokonttien pitoon.

Aidalle piti hakea lupa rakennusvalvonnasta ja sen piti olla valmiina syyskuun loppuun mennessä. Alueen käyttösuunnitelma tuli hyväksyttää rakennusvalvonnassa ja sen mukaiset toimenpiteet tuli olla tehtyinä myös syyskuun loppuun mennessä. Lisäksi alueen hulevesien hallinnasta on laadittava selvitys tämän vuoden aikana. Mikäli määräyksiä ei noudateta, voi kaupunki tarvittaessa turvautua uhkasakkoon.

Nordin mukaan hän on vaadittavat toimenpiteet tehnyt, paitsi toistaiseksi hulevesien osalta.

–  Aita on rakennettu, mutta asuinrakennuksen ja varastointialueen välillä on luvaton tie ja aidan piti nimenomaan estää ajaminen sitä pitkin. Siinä on viheralue, ei siellä saa ajella autoilla. Aitaan on kuitenkin jätetty aukko, jonka kautta ilmeisesti ajetaan edelleen, Sarkkinen toteaa.

Aita rakennettiin ennen lupaa

Sarkkisen mukaan asemakaavaan on jo aikaisemmin tehty muutoksia, jotta Nord voisi harjoittaa tontilla yritystoimintaansa, mutta toiminta ei ole pysynyt sille varatulla alueella, vaan se on lähtenyt laajenemaan.

Juha-Pekka Nord toteaa, että yritystoiminta on pysynyt alkuperäisillä alueilla. Nord sanookin harkitsevansa yrityksensä siirtämistä pois Akaasta, mikäli asiaan ei lähiaikoina tule selvyyttä. Nord ei myöskään ymmärrä miksi hän ei voi liikkua haluamallaan tavalla omistamallaan tontilla.

– Aidasta on tehty rakennuslupahakemus rakennusvalvontaan. Hallintomenettelylain mukaan viranomaisen tulee pyytää täydennystä lupahakemukseen, mikäli hakemuksessa on puutteita. Mitään lisävaatimuksia ei ole pyydetty, vaikka olen toiminut kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksen aikataulun mukaisesti. En ole saanut rakennuslupapäätöstä, mutta rakensin aidan, koska kaupunkisuunnittelulautakunnan pöytäkirjassa se velvoitettiin rakentamaan syyskuun loppuun mennessä, Nord sanoo.

Jyri Sarkkisen mukaan kaupunkisuunnittelulautakunta jatkaa asian käsittelyä kokouksessaan 4. marraskuuta. Mahdollisen uhkasakon suuruuteen Sarkkinen ei ottanut kantaa.

43Nordin tontti2 43Nordin tontti3 43Nordin tontti4

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?