Kirkonkylän viitosten taival tasoittui vain hetkeksi

Kuudesluokkalaisten siirron vaikutuksia ei vielä tiedetä

Kirkonkylän koulun kuudesluokkalaisia ei alunperin oltu siirtämässä Viialan yhtenäiskoululle, mutta siinä tapauksessa he olisivat tulleet valmiisin ryhmiin vuotta myöhemmin, mitä ei pidetty hyvänä vaihtoehtona.

Kirkonkylän koulun kuudesluokkalaisia ei alunperin oltu siirtämässä Viialan yhtenäiskoululle, mutta siinä tapauksessa he olisivat tulleet valmiisin ryhmiin vuotta myöhemmin, mitä ei pidetty hyvänä vaihtoehtona.

Akaan kaupunki on keskittämässä kaikkien kuudensien luokkien opetuksen Toijalan yhteiskoululle ja Viialan yhtenäiskoululle. Yhteiskoululle siirtyisivät Sontulan, Nahkialan, Pappilan ja Arvo Ylpön koulun kuutoset ja Viialaan Rasin ja Kirkonkylän koulun kuutoset. Entisen Keskustan koulun kuutoset ovat jo nyt osa Viialan yhtenäiskoulua.

Kirkonkylän koulun rehtori Heli Hotti-Paananen kertoo, että kuutosten siirrosta on puhuttu jo aiemmin yhtenä vaihtoehtona, jolla kaupunki yrittää säästää kuluja.

– Sivistysjohtaja otti alustavasti yhteyttä jokin aika sitten, ja virallinen tieto tuli lautakunnan kokouksen jälkeen. Luulen, että tällä haetaan kokonaissäästöä, kun ryhmäkokoja samalla kasvatetaan, ja kumpaankin yläkouluun tulee yksi ryhmä vähemmän kuin nyt on, Hotti-Paananen toteaa.

Kirkonkylän ja Sontulan kuutosia ei hänen mukaansa oltu ensin siirtämässä pois omalta koululta.

– Sitten ajateltiin, ovatko oppilaat epätasa-arvoisessa asemassa, jos muut yhdistetään jo vuotta aiemmin.

Opettajapaletti menee taas uusiksi

Kirkonkylän koululla on tällä hetkellä 18 viidennen luokan oppilasta, jotka siirtyvät ensi syksynä Viialaan, jos kaupunginhallitus ja valtuusto hyväksyvät koulutuslautakunnan esityksen. Kyseisen luokan opintiellä on ollut jo alemmilla luokilla useampia opettajanvaihdoksia, ja välillä on oltu evakossa koulun homekorjausten vuoksi.

– Tavoite oli, että sillä luokalla olisi kaksi viimeistä vuotta sama opettaja ja muuten tasaista, mutta se menee nyt uusiksi, Heli Hotti-Paananen sanoo.

Häntä murehdituttaa myös se, että on osalla koulukuljetusoppilaista on jo nyt pitkiä kuljetusaikoja.

– Jonkun on mietittävä, miten saadaan kyydit niin, ettei tule hirmu pitkiä koulupäiviä.

Sitä rehtori ei osaa vielä sanoa, miten kuutosten siirto Viialan yhtenäiskoululle vaikuttaisi Kirkonkylän koulun toimintaan ja henkilökuntaan.

– Mitään lopullista ei ole päätetty, mutta tietysti yksi luokanopettaja on lähdössä ryhmän mukana. Kun koko kaupungissa ollaan vähentämässä lastenohjaajia, selviää lähiaikoina, minkä verran meiltä niitä lähtee.

Muutoksia suunnitellaan vasta kun valtuusto on joulukuussa päättänyt, mitä muutokset todella ovat.

– Tässä on niin paljon kaikkea murehdittavaa, että murehditaan sitten, kun on varmaa, mitä tapahtuu. Yritetään pitää koulutyö suhteellisen normaalina niin pitkään kuin pystytään.

Oppilailla on sekä epäilyjä ja intoa

Kirkonkylän koulun viidesluokkalaisista osa  jatkaisi mielellään samassa ryhmässä ja koulussa myös kuudennen luokan. Osa olisi jo valmis suurtymään ensi syksynä Viialan yhtenäiskoululle.

Kirkonkylän koulun viidesluokkalaisista osa jatkaisi mielellään samassa ryhmässä ja koulussa myös kuudennen luokan. Osa siirtyisi mielellään Viialan yhtenäiskoululle jo ensi syksynä, jos uusilta luokilta löytyy uusia kavereita.

Kirkonkylän koulun viidesluokkalaisista osa harmittelee luokan hajoamista mutta osa siirtyisi mielellään ensi syksynä Viialan yhtenäiskoululle. Oona Nyströmin ja Valtteri Revon mielestä on ongelmallista, jos koulukuljetusmatkat pitenevät entisestään.

– Herään jo nyt puoli seitsemältä ja lähden kouluun puoli kahdeksalta, Valtteri kertoo.

Tinja Mäkinen, Petteri Orava ja Elviira Suokas harmittelevat sitä, että tuttu porukka jakautuisi useammalle luokalle jo ensi elokuussa, jos siirto Viialaan toteutuu.

– Toisaalta se olisi kiva, mutta haluaisin olla vielä vuoden, koska tämä on minulle vasta toinen vuosi täällä. En haluaisi, että luokka hajoaa, jos parhaat kaverit menevät toiselle luokalle, Elviira sanoo.

Rihard Kangasniemelle siirtyminen yhtenäiskoululle ei olisi iso ongelma, joskin hän miettii, kuinka mahtaa saada uudella luokalla uusia kavereita. Niko Puhakka ja Fanni Pösö sen sijaan haluaisivat jo ensi syksynä yhtenäiskouluun.

– Mun sisko on ollut siellä, ja se on sanonut, että siellä on kivaa, Fanni kertoo.

– Mäkin olen kuullut ihan hauskoja juttuja, mitä yläasteella on, Niko lisää.

Jos sama ryhmä ei jatka Kirkonkylän koulussa, uhkaa myös kuudennelle luokalle suunniteltu luokkaretki jäädä tekemättä. Opettaja Sakari Seppälän mukaan retki voidaan tehdä myös viidennen keväällä, jos vaan rahoitus järjestyy.

Retkikohteitakin on jo mietitty. Elviira Suokas  haluaisi tiedekeskus Heurekaan ja Eino Nyström Linnanmäelle tai johonkin ostoskeskukseen.

Sontulassa kuutoset ovat yhdysluokassa

Sontulan koululla kuutosten siirtyminen Toijalan yhteiskoululle tietää ainakin sitä, että nykyiseen luokkajakoon tulee muutoksia. Tällä hetkellä koululla on kolme yhdysluokkaa, eli ykkös–kakkoset, kolmos–neloset ja viitos–kuutoset. Sontulan rehtori Hanna Honkamäki ei osaa kommentoida tulevaa vielä mitenkään.

– Minulla ei valitettavasti ole tietoa, miten päätös vaikuttaa opettajien tai muun henkilökunnan määrään. Toivon toki, että saamme pitää nykyisen henkilökunnan, Honkamäki toteaa.

 

 

Nahkialan koulu tarvitsee joka tapauksessa lisää tilaa

Nahkialan koululla tilapula jatkuu, vaikka kuutoset siirtyisivät Toijalan yhteiskouluun. Tällä hetkellä Nahkialassa on 19 kuutosluokkalaista ja 19 viitosluokkalaista, kun taas esioppilaita on 34. Myös ensi syksynä kouluun on tulossa lähes 30 eskaria.

– Tämä on kasvava koulu. Kyllähän se tietysti pikkuisen helpottaa, jos yksi tila tyhjenee, mutta suunnitelmat lisätilan saamisesta jäävät silti voimaan. Tarvitsemme luokkahuoneita ja varastotiloja, joita meillä ei ole yhtään, toteaa 180 oppilaan koulun rehtori Bjarne Illman.

Illman ei näe kuutosten siirtymisessä yhteiskouluun suurta dramatiikkaa.

– Tietysti isot luokat askarruttavat, mutta ymmärtääkseni samat luokat jatkavat seiskalla, joten siinä mielessä ryhmäytyminen tapahtuu vaan vuotta aiemmin.

Illmanin mukaan on ymmärrettävää, että pienillä kouluilla muutos herättää huolta koulun tulevaisuudesta.

– Esimerkiksi Kylmäkoskella voi olla pelkoa siitä, onko tämä lopun alkua koululle. Monta kertaa on ollut juuri näin, että pienestä aloitetaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?