Nahkialassa vanhemmat ja lapset viihtyivät koulussa

Kuvateksti

Oppilaat ja heidän vanhempansa viihtyivät hyvin Nahkialan koulun teemapäivässä. Kuva: Marjo Siltanen

Viime lauantai oli Akaassa lauantaikoulupäivä. Nahkialassa päivää vietettiin kodin ja koulun päivä –teemalla. Vanhemmat olivat tervetulleita seuraamaan opetusta, ja päivän viimeisellä tunnilla lapsille sekä  vanhemmille järjestettiin yhteistä toimintaa.

Koulun vanhempainyhdistys oli päivässä mukana pitämällä kahviota ja järjestämällä arpajaiset. Lisäksi vanhempainyhdistys oli ideoimassa jokaiselle luokalle ohjelmaa, johon vanhemmat saivat osallistua. Vanhempia olikin mukana useita kymmeniä, joten voi sanoa päivän olleen onnistunut.Upea syysilma lisäsi viihtyvyyttä, perheillä ei ollut kiire kotiin. Hyvä yhteishenki näkyi iloisilla kasvoilla.

– Päivässä kivointa oli suunnistaminen koulun piha-alueella yhdessä vanhempien kanssa, toisen luokan oppilas Helka Pirttijoki totesi.

– Tai yhteistanssin vetäminen koko koululle Antti Tuiskun tahtiin, lisäsi isosisko Senni Pirttijoki, kuudennelta luokalta.

Koululle uusi kiipeilyteline

Nahkialan koulun vanhempainyhdistys kerää varoja mm. diskoilla ja tuotemyynnillä, ja varoilla ostetaan lapsille ksylitolpastillit, tuetaan luokkia luokkaretkiavustuksilla sekä annetaan kevätjuhlassa tsemppipalkintoja vuoden aikana hyvin tsempanneille oppilaille.

Tämän lukuvuoden erityistempaus on kerätä rahaa uutta kiipeilytelinettä varten. Telinettä lapset ovat kaivanneet pihalle siitä asti, kun edellinen purettiin huonokuntoisena pois. Rehtori Bjarne Illman ehdotti, että vanhempainyhdistys voisi koulun pihalle sellaisen hankkia, ja teline voitaisiin asentaa samalla kun kauan kaivattu lähiliikuntapaikka on ensi kesänä tulossa koululle.

Niin suuren summan kerääminen on vanhempainyhdistykselle iso ponnistus, mutta toimintaa tukemalla vanhemmat ja muut yhteistyökumppanit voivat auttaa hankkimaan lapsille kiipeilytelineen kaltaisen pysyvän ilonaiheen.

Päivi Hakkio

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?