Kevyt puristus rinnassa olikin vakava sydänkohtaus

Hannu Lötjösen kynnenjäljet jäivät Tuonelan portin pieleen

Sydänsairaus ei ole estänyt Hannu Lötjösen ampumaharrastusta. Lötjösen mukaan tulostaso parani pallolaajennuksen jälkeen.

Sydänsairaus ei ole estänyt Hannu Lötjösen ampumaharrastusta. Lötjösen mukaan tulostaso parani pallolaajennuksen jälkeen.

Sydänkohtauksen keväällä 2013 läpikäynyt Hannu Lötjönen Viialasta osasi sukurasitteen vuoksi odottaa sydänvaivoja, mutta kohtauksen vakavuus tuli miehelle yllätyksenä. Hoitavan lääkärin mukaan Lötjösen kynnenjäljet jäivät Tuonelan portin pieleen.

Ennen infarktia Lötjönen oli puolen vuoden ajan tuntenut olonsa vetämättömäksi.

– Olin töissä kaupungilla kiinteistönhoitajana. Ihmettelin, kun pyörällä töihin kulkiessani loppui veto ja vasen käsivarsi alkoi puutua. Kun pysähtyi, ei tuntunut mitään.

Konjakkiryyppykään ei auttanut

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna 2013 urheiluampumista harrastavan Lötjösen oli määrä osallistua sunnuntaina kisoihin.  Lötjösen ladatessa lauantaina kotona kivääriin panoksia, alkoi rinnassa tuntua puristusta. Samanlaisia tuntemuksia oli ollut aiemminkin, mutta ne olivat olleet ohimeneviä. Nyt konjakkiryyppykään ei auttanut.

– Puristus ei ollut kova, mutta ei mennyt ohi millään. Oireet alkoivat puolen päivän aikaan, ja kello oli ehkä kahdeksan illalla, kun hyppäsin autoon ja ajoin Valkeakoskelle. Sain siitä kyllä noottia. Kävely oli siinä vaiheessa aika hidasta ja henki loppui heti, jos yritti ottaa pidempiä askeleita, Hannu Lötjönen kertaa.

Lötjönen kuvitteli saavansa pillerit mukaansa ja palaavansa kotiin. Sydänfilmi paljasti kuitenkin tilanteen vakavuuden,  ja Lötjönen kiidätettiin ambulanssilla Tampereelle, jossa hänelle tehtiin pallolaajennus. Sepelvaltimot olivat tukossa, toinen ilmeisesti jo pidempään.

– Ihmettelin lääkärille kun oli niin pirun kylmä. Syykin selvisi, verenpaineet olivat täysin loppu. Operaation aikana annettiin kaksi kertaa sähköä, että pumppu saatiin käyntiin.

Hannu Lötjösellä oli kaksi vuotta sitten keväällä sydänkohtaus. Pari kuukautta myöhemmin hän palasi ampumaradalle.

Hannu Lötjösellä oli kaksi vuotta sitten keväällä sydänkohtaus. Pari kuukautta myöhemmin hän palasi ampumaradalle.

Hoitoon kannattaa lähteä heti

Lötjönen toipui kohtauksesta ja operaatiosta nopeasti. Kahden kuukauden päästä hän palasi takaisin töihin. Seuranta tapahtuu nykyisin omassa terveyskeskuksessa vuoden välein.

– Sydänkäyrät näyttävät niin hyvältä kuin tällaisen jäljiltä voi olla. Tämänikäisellä heittoa on jo muutenkin, 59-vuotias Lötjönen sanoo.

Hannu Lötjösen neuvo muille kohtalotovereille on, että hoitoon kannattaa hakeutua pienemmästäkin oireesta.

– Kun pienikin tunne tulee, kannattaa lähteä heti. Silloin pääsee vähemmällä. Moni kuvailee kipua pirulliseksi, mutta minä tunsin vain kevyen puristuksen rinnassa.  Lääkärien mukaan näinkin voi käydä, mutta se ei ole kovin yleistä.

Toppuutteluista huolimatta ampumaradalle

Lötjönen arvelee, että kohtuullinen pohjakunto ja elämäntavat olivat todennäköisesti hänen pelastuksensa. Myös henkinen puoli kesti sairastumisen.

– Sukurasituksen vuoksi tiesin, että näin tulee käymään, varrottiin vaan koska.  En osaa murehtia sellaista asiaa, joka on tapahtunut.  Minulla kävi vielä äärettömän hyvä tuuri, että selvisin siitä.

Hannu Lötjönen ei koe sairastumisen rajoittaneen elämäänsä, päinvastoin jaksaminen on parempi kuin kaksi vuotta sitten. Ampumaharrastuksen pariin hän palasi pari kuukautta kohtauksen jälkeen muiden toppuutteluista huolimatta.

– Ensimmäiset kerrat ase tuntui kyllä painavalta, mutta eihän sitä koko kesää voinut olla ampumatta.

 

Hannu Lötjönen johtaa Toijalan Urheiluampujia. Seuralla on ulkorata Kurisjärvellä.

Hannu Lötjönen johtaa Toijalan Urheiluampujia. Seuralla on ulkorata Kurisjärvellä.

Ampuminen opettaa kärsivällisyyttä

Hannu Lötjösen piti harrastaa ampumista alun perin omaksi ilokseen, mutta sittemmin seuratoiminta vei miehen mukanaan. Lötjönen johtaa kolmattatoista vuotta Toijalan Urheiluampujia.

Viisikymmentä vuotta sitten perustettuun Toijalan Urheiluampujiin kuuluu yli 220 jäsentä. Seuralla on käytössään sisärata Pirtinkulman päiväkotirakennuksen alakerrassa Toijalassa ja ulkorata Kurisjärvellä, jossa sijaitsevat 50 metrin liikkuvan maalin rata, 25 metrin pistoolirata ja 50 metrin pienoiskiväärirata.  Lötjönen kuvailee talkootyöllä tehtyä ja vuonna 2002 käyttöönotettua ulkorataa seuran voimanponnistukseksi.

Puheenjohtajalle kilpaileminen on osa harrastusta. Liikkuvaan maaliin ampuva Lötjönen kiertää aktiivisesti Suomen Ampumaurheiluliiton ja veteraanien kisoja.

– Ampumaurheilussa kiehtoo itsensä kanssa kisaileminen. Ampuminen opettaa kärsivällisyyttä, tiuskimalla ei tule mitään.

Toijalan Urheiluampujien vuosittaisiin tapahtumiin kuuluvat seuran perustajiin kuuluneen Arvi Tiinuksen muistokilpailut ilma-aseilla Toijalan yhteiskoululla. Syksyn ohjelmassa on myös ampumakoulu.

 

Sydäntemme tarina -elokuva Toijalan Kinossa

Toijalan Seudun Sydänyhdistys tarjoaa Sydäntemme tarina -elokuvaesityksen Toijalan Kinossa lauantaina 26.9 kello 13. Elokuvan jälkeen on kahvitarjoilu.

Dokumenttielokuva Sydäntemme tarina kertoo Suomen noususta terveysvalistuksen mallimaaksi. Merkittävän kehityksen edellytyksenä on ollut Sydänliiton perustaminen 60 vuotta sitten.

Menestystarinasta huolimatta Suomi on edelleen sepelvaltimotaudin mustaa aluetta Länsi-Euroopassa. Sydänjärjestö perustettiin aikanaan, kun sydänkuolleisuus oli suuri ongelma.

Sydänliitto oli alusta asti kansanterveysjärjestö, ei huoltojärjestö. Se yhdisti vuorineuvoksen ja metsurin. Jo liiton alkuaikoina toiminta oli monipuolista. Liitto oli heti käynnistämässä sydänsairauksien tutkimustoimintaa ja toisaalta teki käytännön työtä muun muassa Pohjois-Karjala-projektissa, joka käynnistyi väestön omasta aktiivisuudesta.

Tänä päivänä Suomen Sydänliitto on edelleen aktiivinen toimija, joka tekee esimerkillistä yhteistyötä muiden kansanterveysjärjestöjen ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muiden toimijoiden kanssa.

Sydänliittoon kuuluu 17 sydänpiiriä, 231 sydänyhdistystä ja valtakunnalliset Sydänlapset ja -aikuiset, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE sekä Karpatiat.

Paikallistasolla sydänterveyttä edistävässä Toijalan Seudun Sydänyhdistys ry:ssä on jäseniä liki 400. Se kuuluu Hämeenmaan Sydänpiiriin, jossa on kaikkiaan 25 jäsenyhdistystä ja niissä yhteensä noin 9000 henkilöjäsentä.

38hannulötjönen5 38hannulötjönen2

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?