Lukiolaisten mielestä ajokortti antaa vapauden mennä mihin vaan

Juuso Pajasmaa (vas.) kulkee sadepäivinä koulumatkat autolla. Juuson kyydissä kulkeva Erno Koipio on parhaillaan autokoulussa.

Juuso Pajasmaa (vas.) kulkee sadepäivinä koulumatkat autolla. Juuson kyydissä kulkeva Erno Koipio on parhaillaan autokoulussa.

Akaan lukion abiturientille Juuso Pajasmaalle, 18, ajokortin hankkiminen oli itsestään selvää, koska hän tarvitsee autoa monessa menossa. Sadepäivinä myös koulumatkat taittuvat omalla autolla.

– En kuitenkaan kulje jatkuvasti kouluun autolla, koska bensa maksaa, Juuso toteaa.

Juusolla on oma auto, joka aiemmin oli Juuson isovanhempien käytössä. Bensat, verot ja vakuutukset Juuso maksaa itse, vanhemmat puolestaan ovat lupautuneet kustantamaan ajokortin, jonka hinnaksi Juuso arvioi parituhatta euroa. Helmikuussa kortin saanut kuljettaja arvioi mittariin kertyneen tähän mennessä vähän yli 1500 kilometriä.

Autolla festareille

Akaan lukion taloustaidon pakollisen kurssin oppilaista suurin osa haluaa ajokortin lähitulevaisuudessa.

Akaan lukion taloustaidon pakollisen kurssin oppilaista suurin osa haluaa ajokortin lähitulevaisuudessa.

Akaan lukion taloustiedon ryhmässä tehdyn pikagallupin mukaan moni muukin Juuson ikätoveri haluaa ajokortin heti. Haastattelupäivänä paikalla olleista 18 oppilaasta 17 oli samaa mieltä.

Parhaillaan autokoulua Toijalassa käyvä, 18-vuotias Erno Koipio toivoo saavansa kortin tämän vuoden puolella.

– Se tuo sellaista vapautta, kun on auto ja voi mennä mihin vaan – jos on varaa bensaan, Erno perustelee.

Erno aikoo harkita oman auton hankkimista, kun ajokortti on taskussa. Menopeli voi järjestyä lainaksi myös isoveljeltä.

– Kouluun tuskin tarvitsee tulla autolla, mutta autolla voisi mennä kaupungille ja festareille ja tehdä road trippejä, Erno suunnittelee.

Kirjoitusten välissä autokouluun

17-vuotiaat Nea Lindholm ja Elina Kauppinen aikovat aloittaa autokoulun heti syksyn ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Nea täyttää joulukuussa ja Elina marraskuussa 18 vuotta. Tyttöjen mukaan moni ajaa kortin, ennen kuin kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat.

Nea Lindholm (vas.) ja Elina Kauppinen aloittavat autokoulun syksyn ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Toni Turkille kortti ei ole vielä ajankohtainen.

Nea Lindholm (vas.) ja Elina Kauppinen aloittavat autokoulun syksyn ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Toni Turkille kortti ei ole vielä ajankohtainen.

Nealla on omia säästöjä korttia varten, mutta myös vanhemmat osallistuvat kuluihin. Omaa autoa hän ei ole heti hankkimassa, vaan arvelee käyttävänsä perheen toista autoa.

– Kun on kortti, on helpompi mennä itse tai kavereiden kanssa jonnekin, eikä tarvitse koko ajan vinkua kyytiä vanhemmilta tai kavereilta. Kun korttia kuitenkin tarvitsee aikuisena, on se hyvä hankkia nyt, hän perustelee.

Elinalle vanhemmat ovat lupailleet kustantaa ajokortin syntymäpäivälahjaksi. Elinan mukaan ajokortti tuo vapautta ja helpottaa liikkumista.

– Eikä talvella ei tarvitse kävellä kauheassa pakkasessa kouluun, hän miettii.

17-vuotias Toni Turkki on taloustiedon ryhmäläisistä ainoa, joka ei lähitulevaisuudessa aio ajaa ajokorttia. Toni haluaa suosia joukkoliikennevälineitä ja kimppakyytejä.

– Ehkä voin hankkia ajokortin jossain vaiheessa, kun on sopiva hetki.  Silloin haluaisin ekologisen auton. Sellaisen hankkisin mielelläni.

Toni Turkki haluaisi auton, joka on ekologinen.

Toni Turkki haluaisi auton, joka on ekologinen.

Nea Lindholmin mukaan moni lukiolainen hankkii ajokortin syksyn ja kevään ylioppilaskirjoitusten välissä.

Nea Lindholmin mukaan moni lukiolainen hankkii ajokortin syksyn ja kevään ylioppilaskirjoitusten välissä.

Elina Kauppinen toivoo saavansa ajokortin ennen kuin kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat.

Elina Kauppinen toivoo saavansa ajokortin ennen kuin kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat.

37ajokorttiJuusjaErno2

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?