Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari väläytti mahdollisuutta kaupungin ja seurojen yhteistyölle. Viialan Virin puheenjohtaja Heikki Leppänen ei tyrmää ajatusta.
– Viri on koko 110-vuotisen historiansa ajan toiminut vahvalla me-hengellä ja yhdistänyt ihmisiä. Seura on hyvin seurannut kehityksen mukana, mutta samat arvot kuin ennen ovat säilyneet. Yhteistyö on tärkeintä, Viialan Virin puheenjohtaja Heikki Leppänen totesi Metsälinnassa, jossa juhlittiin perinteisen urheiluseuran pyöreitä vuosia.
Yhteistyö ja urheilun yhdistävä vaikutus olivat muutenkin selvinä teemoina juhlissa. Jarmo Latvanen kertoi historiikissaan, kuinka Viristä on tullut koko Akaan seura viime vuosina. Viialalaiset, toijalaiset ja kylmäkoskelaiset ovat löytäneet yhteistä säveltä.
Jarmo Latvanen totesi historiikissaan, että etenkin hiihdon puolella Viri on koko kaupungin seura.
– Harrastajia on Virissä koko Akaan alueelta. Kuntaliitoksen myötä viialalaisesta seurasta on tullut akaalainen seura. Seuran nimi tai kuuluisa Hirsikangas eivät ole esteitä, eivät edes hidasteita, Latvanen kertoi.
Myös entinen seiväshyppääjä Timo Koskela antoi puheessaan esimerkkejä urheilun yhdistävästä vaikutuksesta.
– Virin 50-vuotishistoriikissa on puhutteleva kuva urheilun yhdistävästä voimasta. 1950-luvun alussa Viialassa vallitsi voimakas vastakkain asettelun ilmapiiri. Oli vahvasti Virin ja Pyryn urheilijat. Kuvassa olympiasoihtu kulkee läpi Viialan
Tapahtumassa musiikista vastasivat Kasperi ja Klaara Leponiemi.
keskustan. Soihtua vie Virin silloinen puheenjohtaja Erkki Teppo. Hänen vierellään olivat naapuriseura Viialan Pyryn miehet soihtuvartiona, Koskela hymyili.
Seuroilla ja kaupungilla yhteistyötä?
Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari väläytti mahdollisuutta uuteen yhteistyöhön omassa juhlapuheessaan.
– Tiedän, että urheiluseurat kaipaavat koko ajan uusia varainhankintatapoja.
Juontajaparina toimivat Aki Ijäs ja Annastiina Latvanen, jotka molemmat urheilivat Virin hiihtäjinä.
Samalla kaupunki koettaa pohtia säästökohteita. Voisivatko seurat ja kaupunki tehdä yhteistyötä esimerkiksi niin, että seurat vastaisivat urheilupaikkojen kunnossapidosta, Viitasaari pohti.
Aiheesta ei oltu seuran ja kaupungin välillä vielä keskusteltu, mutta Leppänen ei tyrmää ajatusta.
– Ilman muuta, jos vain löytyy sopivia henkilöitä hoitamaan asiaa. Etsimme kuitenkin koko ajan uusia varainhankintakeinoja. Oikeanlainen yhteistyö kiinnostaa ilman muuta, puheenjohtaja toteaa.
Entinen seiväshyppääjä Timo Koskela kehui tapahtumassa Virin toimintaa vuosien varrella ja muisteli menneitä vuosikymmeniä.
Samalla Viitasaari myönsi, ettei urheiluun laiteta riittävästi rahaa.
– Akaan kaupunki satsaa urheiluun auttamattomasti liian vähän rahaa verrattuna joihinkin toisiin kaupunkeihin.
Itsekin entinen hiihtäjä kuitenkin kiitteli seurojen työtä.
– Tässä työssä Virin kaltaiset seurat ovat todella tärkeitä, ne edistävät huomattavasti ihmisten terveyttä. Olen huolissani ihmisten liikkumattomuudesta. Tiedän, kuinka vaikeata on saada itsensä liikkeelle esimerkiksi myöhään menneen kokouksen jälkeen, kaupunginjohtaja harmitteli.
Aki Ijäs vaihtanut kuntourheiluun
Tapahtuman päätti yhteen ääneen laulettu Hämäläisten laulu.
Tapahtuman juontajaparina toimi hiihtäjäkaksikko Annastiina Latvanen sekä Aki Ijäs. Ijäs on jo jättänyt aktiivisen kilpaurheilun taakse.
– Tässä on siirrytty enemmän kuntourheilun puolelle. Viimeiset vuodet ovat kuluneet enemmän työn ja perheen parissa. Aika on koko ajan yhä enemmän kortilla, joten en kilpaile enää tavoitteellisesti, Ijäs kertoi kuulumisiaan.
Ijäs on edustanut koko urheilu-uransa ajan Viialan Viriä, jota hän kiitteleekin.
– Viri on erittäin tärkeä seura minulle. Olen aina ollut enemmän urheilijan roolissa, en niinkään ole ehtinyt auttamaan esimerkiksi valmennuksessa.
Nykyään Ijäs asuu perheineen Kangasalla.
– Ilman muuta auttaisin enemmän, jos se olisi mahdollista. Vanhin lapseni on nyt kahdeksan vuotta, ja lapset harrastavat nyt siellä, niin pitää olla järkevä, Ijäs totesi.
Vireä vanhus
110-vuotiaalle Virille kuuluu silti hyvää, vaikkei seuran menestynein hiihtäjä pääse auttamaan niin paljon kuin haluaisi.
– Kyllähän seuralle hyvää kuuluu. Junioreita on ollut ainakin etenkin hiihdon puolella aina, vaikkei se kasvavia lajeja olekaan, Ijäs pohti.
Jarno Latvanen oli puheessaan samaa mieltä.
– Harrastajamäärät ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvaneet, vuonna 2014 jäseniä oli seurassa 318. Viri on myös ainoa aktiivinen hiihtoa järjestävä seura Akaassa.
Vaikka hiihto on seuran lajeista suurin, on Viri silti ollut vuosien varrella etenkin vahva yleisseura, joka satsaa useampaan lajiin.
– Lajikirjo on vuosien varrella muuttunut. Yleisseurana meillä on keskiössä pääasiassa perinteiset lajit, vaikka yleisesti lajeista kiinnostaa enemmän esimerkiksi palloilulajit, Leppänen kuvaili.
Voimistelusta pohjat seiväshypylle
1960-luvulla Viialan Virissä oli kaksi kansainvälisen tason seiväshyppääjää, jotka molemmat olivat paikalla Virin 110-vuotisjuhlassa. Risto Ankion lisäksi Metsälinnassa oli myös Timo Koskela, joka piti tapahtumassa puheen.
Voimistelu jo alle kouluikäisenä antoi hyvän pohjan myöhempien vuosien seiväshypylle.
Ankio rakensi kotinsa pihalle voimistelupaikan ja antoi hyvää esimerkkiä myös hiukan nuoremmalle Koskelalle.
– Esimerkki tuotti tulosta, tein kipin ja selkäkipin jo kansakoulun toisella luokalla. Rasin yläkoulussa opettaja Rafael Tarkkio lupasi kipin tekijälle 100 markkaa ja selkäkipin tekijälle 500 markkaa. Tein selkäkipin, ja Tarkkio menetti rahansa, Koskela nauratti juhlayleisöä.
Kippi onnistuu Koskelalta edelleen. Voimisteluaikoihin sijoittuu myös yksi Koskelan ylpeyden aihe.
– Virin harjoituksissa lähtenyt innostus johti siihen, että voitin Valkeakoskella 1952 alle 13-vuotiaiden Suomen mestaruuden. Olin yhdeksänvuotias ja taakse jäi muun muassa 13-vuotias Hannu Rantakari Tampereelta. Tästä voitosta olen edelleen ylpeä.
Rantakarista tuli menestyksekäs voimistelija ja hän voittikin Tokion olympialaisissa vuonna 1964 pronssia hypyssä. Samoissa olympialaisissa Suomea edusti seiväshypyssä Ankio, josta tuli samalla myös ensimmäinen Viialan Virin urheilija olympialaisissa.
Viialan urheilukentällä maailmanennätys
Pari vuotta aiemmin teräs oli muuttunut seipäässä lasikuituun, ja terässeiväskauden Suomen ennätykseksi jäi Ankion tulos 458 vuodelta 1961.
– Kauden lopussa Suomi-Ruotsi-maaottelussa rävähti. Risto hyppäsi uuden Suomen ennätyksen, Eeles Landströmin 457 jäi historiaan, mistä Eeles on edelleen pahoillaan, Koskela hymyili.
Samana kesänä Pentti Nikulan odotettiin ponkaisevan maailmanennätykseen milloin tahansa. Helluntaina Somerolla Nikula hyppäsi 475, mutta maailmanennätystä ei syntynyt. Seuraava kilpailu oli kesäkuun alussa Viialassa.
– Lippuja oli varattu mahdoton määrä – 3000 kappaletta, mutta katsojia saapui arviolta 5000 henkeä. Liput myytiin loppuun, ja loput pääsivät katsomoon ilmaiseksi.
Myös maailmanennätys syntyi.
– Mutta mies ei ollut Nikula vaan Koskela. Timo Koskela hyppäsi 466, joka oli uusi nuorten maailmanennätys. Risto oli toinen samalla tuloksella, Nikula kolmas tuloksella 455. Tämä oli urani huippuhetki. Legendaarinen Paavo Noponen haastatteli minua radioon, Koskela kertoi.
Viimeisimmät kommentit