Jos lapsella huomataan taipumusta vaikkapa piirtämiseen, niin useimmat vanhemmat antavat kaikenlaisia piirustus- ja maalaustarvikkeita. Samoin, jos lapsi tuntuu oppivan sävelmiä, niin laitetaan kuoroon tai musiikkiopistoon mieluista soitinta etsimään. Muuten kätevälle annetaan mahdollisuus tekstiili- tai puutöihin. Innostunut lukija saa kirjoja kirjastosta loputtomasti.
Liikunnallinen lapsi käytetään balettikoulussa, urheilukentällä tai hiihtoladulla toteuttamassa lahjojaan. Eräskin mietteliäs poika löysi kykyjään vastaavan harrastuksen shakkikerhosta. Vanhemmat ymmärtävät, että jos lapsi on saanut jotain lahjoja, niin toki niistä pitää lapsen ja lahjoista riippuen muidenkin päästä iloitsemaan.
Entäpä jos lapsi on kova pohtimaan ja kyselee iankaikkisuuteen liittyviä asioita? Viedäänkö lapsi oitis pyhäkouluun tai lasten kirkkohetkiin? Näinkin voisi tehdä. Yksi suurista syntymälahjoistamme on kaipuu Jumalan yhteyteen. Tämän lahjan päälle tosin istutaan helposti, koska Jumalasta puhuminen on meille suomalaisille kovin tukalaa. Menneetkään sukupolvet eivät ole aiheesta tottuneet puhumaan.
Tulevana sunnuntaina Suomen kirkoissa tutkitaan, mitä on uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Tästä kuullaan varmasti monenlaisia tulkintoja. Sunnuntain evankeliumissa (Luuk. 12:42-48) Jeesus antaa meidän ymmärtää, että kaikenlaisista Jumalan lahjoista ja meille antamista vastuullisista tehtävistä olisi vaivauduttava huolehtimaan. Meiltä tullaan kysymään, olemmeko olleet uskollisia tehtävissämme. Olkoon Jumala meille heikoille armollinen!
Meidän suomalaisten uskontulkinnassa työn, kodin ja vastaavien asioiden hoitaminen on jumalanpalvelusta. Tämä johtopäätös on vedetty sekä Raamatusta (Kol. 3:23) että Martti Lutherin kirjoituksista. Liturgia kirkossa, ruuanlaitto ja vaipanvaihto vauvalle tai muulle avuttomalle ovat yhtä arvokkaita tehtäviä.
Luther sanoi myös, että liiaksi työhönsä uppoutuvia tulee suojella heiltä itseltään. Työn ja tohotuksen vastapainoksi on muistutettava levon ja pyhyyden tarpeista. Yksi suurimmista sosiaalipoliittisista uudistuksista koko maailmassa oli juutalais-kristillisen seitsenpäiväisen viikon omaksuminen lähes kaikkiin kulttuureihin. Tässä oli uutta ainakin yhden lepopäivän antaminen kaikille. Nykyään ollaan jo kahdessa lepopäivässä, mutta jotain on rapissut matkalla. Lepopäivän pyhittäminen hengellisiä asioita miettimällä ja harrastamalla saisi ihmiset miettimään elämänsä tarkoitusta ja suuntaa useammin.
Voisitko testata aika ajoin itseäsi, saavatko kirkkojemme messut ja vastaavat tilaisuudet sinut mietteliääksi tai virkistyneeksi? Saarnaajan kanssa ei aina voi olla samaa mieltä, mutta saarnatkin, Raamatun tekstien ja musiikin ohella, saavat aina jotain liikkeelle. Raamatussa luvataan, että Pyhän Hengen vaikuttaessa Jumalan Sana tekee työtä meissä. Uskallatko altistua sellaiselle ”säteilylle”? Ole sinäkin hyvän puolella.
Ali Kulhia
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkoherra.
