Viulut ja sellot soivat Päivölässä

Maria Pellinen on soittanut selloa vasta puolisen vuotta.

Maria Pellinen on soittanut selloa vasta puolisen vuotta.

Päivölän kansanopistolla järjestetylle jousileirille osallistui viime viikolla 28 nuorta soittajaa. Mukana oli nuoria eri puolilta Pirkanmaata ja Hämettä, yksi oli tullut Kuopiosta asti. Jousileiri järjestettiin nyt toista kertaa ja mukana oli muutama viime vuonnakin leirillä ollut soittaja.

Ihan kylmiltään soittajat eivät kurssille tulleet. Heille lähetettiin ennen leiriä tutustuttavaksi ja harjoiteltavaksi leirillä ja konserteissa soitettavan musiikin nuotit.

Kuusivuotias Maria oli nuorin leiriläisistä

Jousileirin vanhin osanottaja oli 20-vuotias ja nuorin oli vasta talvella sellonsoiton Keuruun musiikkiopistossa aloittanut kuusivuotias Maria Pellinen, jonka äiti tuli leirille mukaan. Maria kertoo soittamisen olevan hänelle helppoa. Hän on jo keväällä esiintynyt pari kertaa musiikkiopiston konserteissa.

– Nuotit opin ihan helposti. Musiikkiopistossa opettaja ehdotti minulle selloa soittimeksi. Yksi kavereistani soittaa viulua ja toinen haitaria. Opettaja ehdotti myös tulemista tänne Päivölään.

Pälkäneläinen, yhdeksänvuotias Aleksi Pätiälä aloitti musiikkiuransa pianon ja harmonikan soitolla, mutta vaihtoi ne puolitoista vuotta sitten viuluun.

– Tosi hyvin tykkään viulunsoitosta, se on kivaa.

Kerttu Nurkkala sai Kimmo Kivivuorelta oppia myös biljardin peluussa.

Kerttu Nurkkala sai Kimmo Kivivuorelta oppia myös biljardin peluussa.

Kolme konserttia yleisölle

Soittotuntien tauoilla tarkkuutta ja sorminäppäryyttä testattiin muun muassa biljardia pelaamalla. Viikon aikana harjoiteltiin osittain ryhmissä, viulistit ja sellistit erikseen, mutta yhteisharjoituksiakin oli ja viikko päättyi konsertteihin.

Perjantai-iltana soittivat yleisölle kurssin opettajat Kimmo Kivivuori, Katri Nikkinen, Ilkka Kauppi ja Terhi Mali, joita säesti pianolla Mike Peltola. Lauantaina pääsivät taitojaan konsertoimaan kurssin oppilaat, 18 viulistia, 8 sellistiä, yksi basso- ja yksi alttoviulisti.

Sunnuntai-iltana oli kurssin päätöskonsertti, jossa kuultiin muun muassa Vivaldia, Faureta ja Prokofjevia sekä ruotsalaisia kansansävelmiä ja pelimannimusiikkia.

Nuorimmat soittajat harjoittelivat tosissaan opettajiensa Katri Nikkisen ja Ilkka Kaupin johdolla.

Nuorimmat soittajat harjoittelivat tosissaan opettajiensa Katri Nikkisen ja Ilkka Kaupin johdolla.

Aleksi Pätiälästä viulunsoitto on kivaa, vaikka totistakin puuhaa.

Aleksi Pätiälästä viulunsoitto on kivaa, vaikka totistakin puuhaa.

Maria Pellinen on soittanut selloa vasta puolisen vuotta.

Maria Pellinen on soittanut selloa vasta puolisen vuotta.

Vanhempien ryhmä harjoitutti Terhi Mali.

Vanhempien ryhmä harjoitutti Terhi Mali.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?