Eläkeliiton Akaan yhdistyksen lehmä kävi Seinäjoella

Helmi-Orvokki ei ole liian iso, joten Eläkeliiton Akaan yhdistyksen naiset jaksoivat kantaa sitä 1,5 kilometriä pitkän paraatin  ajan. Lehmän valmistivat Saara Virtanen (vas.), Milva Salonen ja Paula Löytönen.

Helmi-Orvokki ei ole liian iso, joten Eläkeliiton Akaan yhdistyksen naiset jaksoivat kantaa sitä 1,5 kilometriä pitkän paraatin ajan. Lehmän valmistivat Saara Virtanen (vas.), Milva Salonen ja Paula Löytönen.

Seinäjoella pidettiin kesäkuun alussa Eläkeliiton liittokokous ja kesäjuhla, joiden yhteydessä järjestettiin lehmäparaati, jossa nähtiin Eläkeliiton paikallisyhdistysten mitä erilaisimmista materiaaleista valmistamia lehmiä. Paraatiin osallistui myös Eläkeliiton Akaan yhdistyksen Milva Salosen, Saara Virtasen ja Paula Löytösen tekemä Helmi-Orvokki -lehmä.  Helmi-Orvokin mukana Seinäjoellä olivat myös Milva Salonen ja Paula Löytönen.

– Lehmäparaatissa oli arviolta sata lehmää. Niitä oli tehty esimerkiksi pajusta, laudasta, maitopusseista ja joku oli virkattukin. Jotkut olivat niin isoja, että niitä vedettiin peräkärryssä, Paula Löytönen kertoo.

Paraatin jälkeen lehmät vietiin Seinäjoen Lakeuden puistoon laitumelle, jossa ne viettivät kolme vuorokautta.

– Lehmillä oli seuranaan palkatut lehmipaimenet yötä päivää, joten ne eivät joutuneet ilkivallan uhreiksi. Yhtenä yönä tosin satoi niin paljon, että pelkäsin miten Helmi-Orvokki mahtaa kestää. Sillä on niin hyvä runko, että kyllä se kesti, Milva Salonen toteaa.

Helmi-Orvokin runko kuului aikaisemmin jouluvalopeuralle. Lehmän nahka on peräisin Milva Salosen tyttären vanhasta turkista ja sen täplät on tehty turkin sisäpuolesta. Kasvot, utareet, kaviot ja korvat  muokattiin Paula Löytösen koiran pehmolelusta. Helmi-Orvokin silmäripset saatiin lahjoituksena ja kaulassa roikkuva kello on alunperin osa tuulikelloa. Naiskolmikolta kului kolme päivää lehmän tekemiseen.

Lehmän tekeminen oli osa Elämää käsillä -hanketta, joka pyrkii ikäihmisten osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamiseen  kädentaitoja hyödyntävien menetelmien avulla. Hankkeeseen kuuluu kursseja, koulutuksia, työpajoja, näyttelyitä ja tapahtumia.

– Sitähän se on, että käsillä tehdään. Se on luovaa toimintaa. Meidän on tarkoitus laittaa syksyllä pystyyn askartelukerho, johon toivomme myös miehiä mukaan, Paula Löytönen kertoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?