FC Mietokastike porskuttaa voitosta voittoon

Tampereen piirin kuudes divisoona ja lohko numero yksi, sarjakärkenä vakuuttavasti puhtaalla pelillä FC Mietokastike Akaasta.

Kausi alkoi Matinpuistossa 25.4., jolloin avausvastustajaksi oli matkustanut pitkät perinteet omaavan Tervakosken Padon kakkosjoukkue. Ensimmäistä ottelua varjostivat hieman poissaolot, kun moni Mietokastikkeen runkopelaaja oli vielä jämähtänyt korkeanpaikanleirille. Mutta tällekin kaudelle uusia pelimiehiä saapui vahvistamaan jo ennestään vahvaa runkoa, ja joukkueen iskukyky oli tuttua laatua.

Suurin täsmäase hankittiin aivan kauden kynnyksellä, kun viime vuosina futsal-kentillä tuhoa tehnyt Jussi ”Hevosen Potku” Nyström lähti voittojunan kyytiin Mietiksen asemalta.

Kauden avauspeli lähti kovalla tempolla käyntiin, ja vartin pelin jälkeen Nyström tinttasi liikkuvat taakse ja vasurilla volleypallo takayläläikkään kuudentoista rajalta. Nätti sisääntulo joukkueeseen. Muuten peli oli kovin sekaista koko 90 minuuttia, eikä laatupalloilusta voitu suuremmin puhua. Kuitenkin vielä hetki ennen päätösvihellystä Jaakko ”Taksisuhari” Teinilä kaunisteli voittolukemat 2-0 kotijoukkueelle.

Vieraspelistä myös täydet pisteet

Seuraavalla viikolla joukkue matkusti vieraaksi Lopelle, jossa vastassa oli viime kaudesta sisuuntunut nippu. FC Loppi pelasi kotiottelunsa hiekkamontussa, jonka pohjaa voisi verrata pehmeysasteeltaan kevyeen öljysoraan ja kentälle eksyneisiin koristekivilohkareisiin.

Pallon pitäminen omalla joukkueella oli yllättävän hankalaa FC Mietokastikkeella. Vaikka yleisesti on totuttu silkinpehmeään pallokosketukseen, peliväline tuntui pomppivan vastustajan jalkaan liian useasti.

Vaarallisia paikkoja Loppi sai värkättyä muutamia, mutta oma pää saatiin pidettyä puhtaana. Sehän riittää, että joukkue tekee enemmän maaleja kuin vastustaja, ja rutiinillahan se taas voitto kammettiin tältäkin reissulta. Maalikuninkuustittelin tavoittelu sai arvoisensa jatkon, kun Teinilä laittoi päänsä nätisti keskityspallon väliin ja Nyström nosti ovelasti veskarin yli pallon maaliin. Vieraspelistä siis selkeä 0-2 ja kolme pistettä kuljetettiin jälleen Akaaseen.

Nurmelta hiekalle

Kuudella pisteellä oli mukava lähteä valmistautumaan seuraavaan kotipeliin. Tiedossa oli parit reenit nurmella. ja seuraava kotipeli oli myös tarkoitus pelata Lastumäen vehreällä viheriöllä.

Suomi-neito päätti kuitenkin toisin. Lastun savipohja oli vielä ennen 9.5. pelattavaa kotipeliä aivan liian märkä, ja peli jouduttiin siirtämään Matinpuistoon. Tämähän ei varsinaisesti ole ongelma, sillä Mietiksen takuuvarma suorittaminen on laadukasta kentästä riippumatta.

Vieraaksi lauantaina saapui Hauhon perukoilta FC Vihniön Voima, jonka kanssa viime kaudella oli tasaisia vääntöjä. Lauantai tarjosi pelille vähintäänkin hankalat olosuhteet, kun pieni vesisade ja noin 30 metriä sekunnissa puhaltava pohjoistuuli teki suurimmat sankariteot mahdottomiksi.

Osittain olosuhteistakin johtuen vierasjoukkue aloitti maalinteon pallon pompatessa erikoisen oloisesti Mäkisen Henrin kainalon alta sisään. Tappioasemasta huolimatta kotijoukkue luotti omaan tekemiseensä, ja kauden avauskaappinsa pääsi viimeistelemään Juha ”Hepo” Hevonoja näppärällä määrämittaisella veskarin yli, josta legendaarinen Uusipaavalniemikin olisi kateellinen. Peli 1-1 ja seuraava puoliaika. Vierasjoukkue sai tuulietunsa vuoksi luotua laadukkaampia tekopaikkoja, mutta Mäkinen näytti osaamistaan useampaan kertaan, ja vastustajan turhautuminen oli alkanut. Peliä ei ollut jäljellä enää edes kymmentä minuuttia, kun Teinilän Jaakoppi sai ajokoirapallon eteensä. Pienestä pompusta lähes identtinen häkki veskarin yli, ja lukemat olivat 2-1. Lopussa vierasjoukkue rummutti kovalla paineella, mutta todellisia vaaranpaikkoja Mietokastike ei enää vastustajalleen luovuttanut. Jälleen kerran kolme pistettä ja sarjataulukossa selkeä ykköstontti.

Tällä viikolla FC Mietokastike matkaa lauantaina FC Härmän kakkosjoukkueen vieraaksi, ja seuraava kotiottelu pelataan 21.5. torstaina kello 18.30 Lastumäen kentällä. Vastustajana on Iittalan pallo.

Jukka Järvinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?