Positiivinen asenne kantaa senioreitakin

Yhdistyksen kuoro esiintyi juhlassa.

Eläkeliiton Akaan paikallisyhdistyksen kuoro esiintyi juhlassa.

Onnellisuus on pitkälti kiinni omasta asenteesta. Näin voisi kiteyttää monen ajatukset Eläkeliiton Akaan yhdistyksen kesäjuhlassa 5. toukokuuta, kun ohjelmallisen iltapäivän väliajalla kahviteltiin ja vaihdettiin kuulumisia.

Positiivisuus ja onnelliset ajatukset näkyivät myös Toijalan Sampolassa pidetyn päivän esityksissä. Margit Vähävuori tulkitsi itse kirjoittamiaan runoja, ja yhdistyksen kuoro esiintyi. Yhteislaulut kirvoittivat lähes jokaisen kielenkannat.

Tamperelaisen nukketeatteri Nirunarun esitykseen pääsi mukaan myös yhdistyksen jäseniä, jotka esittivät muutaman laulun ennen varsinaista näytelmää Kalevalaisen karhunkäpälän kosketus.

Tilaisuudessa palkittiin Eläkeliiton hopeisella ansiomerkillä yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Lauri Haavisto sekä Leila Haavisto ja Annikki Toivonen. Eläkeliiton viiri myönnettiin Taavi Kauraselle.

Lauri Haaviston mielestä Akaassa senioreiden asiat ovat melko hyvin.

– Terveyskeskus toimii mielestäni hyvin, vaikka sitä paljon parjataankin. Toki aina löytyy kehitettävää. Esteettömyyttä kaupungilla pitäisi parantaa esimerkiksi rollaattorilla liikkuvia ajatellen. Ja Miljoonasilta on vaarallinen kaikille, ei pelkästään vanhuksille, Haavisto pohtii parantamisen paikkoja.

Arvostusta omalle työlle

Eläkeliiton Etelä-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Jukka Uola piti juhlapuheen. Hän muistutti, että kasvavan vanhusväestön palvelutarpeiden hallinta vaatii voimakasta panostusta ennalta ehkäisevään työhön.

– Ikääntyvien kannustaminen ja tukeminen liikuntaharrastuksiin, terveellisiin elämäntapoihin, aktiivisiin ystävyyssuhteisiin ja monipuoliseen omaehtoiseen harrastustoimintaan maksaa itsensä takaisin. Vanhukset ovat näin terveempiä ja tyytyväisempiä sekä selviävät paremmin elämänkolhuista.

Uola korosti eläkeläisyhdistysten ja muiden vapaaehtoistoimijoiden roolin merkitystä tässä työssä mutta huomautti, että vapaaehtoistoiminnalle ei pidä sälyttää odotuksia, jotka eivät sovi sen luonteeseen. Julkisen sektorin pitää kantaa oma vastuunsa, ja esimerkiksi Eläkeliitto määrittelee itse tehtävät, joihin se sitoutuu.

Yhdistysten tuottama vapaaehtoisuuteen perustuva kulttuuritoiminta on kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti merkittävää.

– Eläkeliiton käytännön työstä ovat hyviä esimerkkejä muun muassa kerhot, kuorot, erilaiset toimintaryhmät, hengellinen toiminta sekä tarinatuvat ja muistojen kerääminen. Yhdistysten toimintakertomukset pursuavat arkitietoa näistä asioista. Oman toiminnan arvostamista on syytä korostaa. Omaa osaamista ja taitoja vähätellään yleensä syyttä suotta, toiminnanjohtaja Jukka Uola tsemppasi kesäjuhliin osallistuneita.

 

19Eläkeliitto 1

Lauri Haavisto, Annikki Toivonen sekä Leila Haavisto palkittiin Eläkeliiton hopeisella ansiomerkillä.

19Eläkeliitto 6

Nukketeatteri Nirunarun esitykseen pääsivät mukaan myös kolme yhdistyksen jäsentä laulutulkinnoillaan.

19Eläkeliitto 5

Eläkeliiton Etelä-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Jukka Uola piti juhlapuheen.

19Eläkeliitto 4

Margit Vähävuoren esittämät runot hurmasivat.

19Eläkeliitto 2

Lauluille annettiin tahtia käsien kera.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?