Luonteikas Betty-aasi on elokuvatähti

Betty viettää kesäkaudella päivät tarhassa ja yöt tallissa.

Betty viettää kesäkaudella päivät tarhassa ja yöt tallissa.

Aasi on usein haukkumanimi tyhmälle. Mutta eivät aasit tyhmiä ole, päinvastoin. Fiksuuttahan se on, että totellaan vain kun itse halutaan ja saadaan myös ihminen kunnioittamaan tätä ominaisuutta.

Kari Kairenius yrittää saada Betty-nimistä aasia siirtymään aitauksessa toiseen paikkaan. Edes ruisleivällä houkuttelu ja riimusta hienovaraisesti vetäminen eivät auta, kunnes Kairenius älyää irrottaa otteensa aasista.

Betty tulee perässä, kun se saa tehdä sen omilla ehdoillaan ja jos sitä huvittaa. Sekä omalla tahdillaan, joka ei ole kovin nopea.

Kylmäkosken Lääninmäessä asustava Betty ei ole mikä tahansa aasi, vaan se näytteli viimeisimmässä Kummeli-elokuvassa.

– Tuttavani soitti minulle ja kertoi kuulleensa, että meillä on valkoinen aasi ja että saisiko sitä lainata kuvauksiin. Betty oli pari kertaa päivän verran kuvauksissa, ja kaikki meni enimmäkseen hyvin. Kerran aasi tosin laittoi jarrun pohjaan juoksukohtauksessa, ja stuntnäyttelijä putosi sen selästä. Se oli kuulemma kuvauspäivän hauskin episodi, Kairenius hymähtää.

Kummeli-elokuvassa Bettyllä näyttää ratsastavan näyttelijä Aake Kalliala, mutta oikeasti stuntnäyttelijä sai kokea aasilla ratsastamisen ja selästä putoamisen.

Lemmikin asemassa

Nyt kahdeksanvuotias Betty pelastui lopetukselta, kun Kari Kaireniuksen tytär otti sen toimintansa lopettavalta kotieläintilalta. Neljän pienen lapsen äidin aika ei kuitenkaan riittänyt aasille, joten tämä päätyi Kaireniuksen hoiviin kolmisen vuotta sitten.

– Vaikka Betty on aasimaisen itsepäinen, se on todella kiltti. Se ei ole ikinä tehnyt kenellekään mitään pahaa. Betty tykkää kun sitä harjataan ja paapotaan, Kairenius kuvailee.

Aasi on perheessä lähinnä lemmikin asemassa. Lapset tykkäävät touhuta sen kanssa ja joskus ratsastavat sillä. Betty osaa myös vetää kärryjä.

Kairenius yrittää houkutella aasia ottamaan tarhassa muutaman juoksuaskeleen, mutta Bettyä ei huvita tällä kertaa.

– Sen juoksu näyttää vähän koomiselta. Se kai kuvittelee olevansa jotenkin hienompi kuin onkaan.

Bettyn mukana kotieläintilalta tuli myös lehmä ja pari possua. Tilan kolme nautaa ovat Bettyn ulkoilukumppaneita.

Aasille ei saa antaa liian ravinteikasta ruokaa, joten ruokavalio koostuu pääasiassa heinästä. Lisäksi Betty saa porkkanoita ja ruisleipää.

Vihreä ruoho houkuttelee aasia ymmärrettävästi aidan toiselta puolelta, joten välillä se karkaa tarhauksesta mutta ei lähde karkuun sen kauemmaksi.

– Aasi voi elää hyvällä hoidolla noin 20-vuotiaaksi. Olen miettinyt, että pitäisikö Bettyä varsottaa kerran. Se olisi vielä sopivan ikäinen siihen, Kairenius juttelee.

17Aasi 4

Kari Kaireniuksen tarjoama ruisleipäpala kiinnostaa sekä Bettyä että sen lehmäkaveria.

17Aasi 3

Kari Kairenius sanoo, että Betty tottelee ratsastettaessa yllättävänkin hyvin.

17Aasi 2 17Aasi 5

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?