Tielle kaatunut kuusi katkaisi liikenteen Rapusaarentiellä ja Hämeentiellä

17tiepoikki4

Tuuli kaatoi kuusen Rapusaarentielle noin kello 12.40 aikaan tänään torstaina.

Sähkölinjan päälle kaatunut kuusi katkaisi liikenteen tänään torstaina sekä Hämeentiellä että Rapusaarentiellä Toijalassa. Laho kuusi kaatui kovalla tuulella Rapusaarentiellä lähellä Hämeentien risteystä noin kello 12.40 aikaan. Kaatuessaan puu veti myös Hämeentien yli kulkevan sähkölinjan vinoon, minkä takia pelastuslaitos joutui sulkemaan Hämeentien.

Kuusi kaatui Rapusaarentiellä tien yli vastapäisen talon pihaan. Tien vieressä ollut aita kärsi rytäkässä, mutta asuintalo ja ulkorakennus säästyivät vahingoilta.

– Luojan kiitos meni pelkästään aitaa, eikä puu osunut liiteriin. Pienillä vahingoilla selvittiin, onnettomuuspaikkaa katsomaan tulleet Jani Romppainen ja Jukka Roininen arvioivat.

Jukka Roininen oli juuri lähdössä autolla kotipihasta, kun hän näki kaatumisen aiheuttaman pöllähdyksen. Onnettomuuspaikan naapurissa asuva Jani Romppainen kertoo, että puun kaatumista seurasi pamaus ja sähköjen katkeaminen. Miehet käännyttivät Rapusaarentiellä autoja pelastuslaitoksen keskittyessä liikenteenohjaukseen Hämeentiellä.

 

17tiepoikki3
Kuusi kaatui Rapusaarentiellä.

Kuusi kaatui Rapusaarentiellä.

Sähkölinjan päälle kaatunut kuusi veti vinoon valotolppia.

Sähkölinjan päälle kaatunut puu veti vinoon myös valotolppia.

Pelastuslaitos käännytti autot takaisin Hämeentien mäessä lähellä Rapusaarentie risteystä.

Pelastuslaitos käännytti autot takaisin Hämeentien mäessä lähellä Rapusaarentie risteystä.

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?