Tekninen toimi kaunistelee totuutta

Kiitos Mikko Peltoniemelle Akaan Seudun pääkirjoituksesta 11.3. Täyttä asiaa. Itsekin olen oireillut pahasti Akaasian tiloissa, joten puhtaiden tilojen saaminen kiinnostaa minua kovasti.

Tuntuu käsittämättömältä teknisen johtajan Antti Kemin ehdotus, että huonon kuntonsa vuoksi purettavaksi määrättyyn Hakalehtoon tehtäisiin toimitilat työterveyshuollolle. Netistä löytyvästä pöytäkirjasta tai hankesuunnitelmasta ei löydy minkäänlaista tietoa Hakalehdon huonosta kunnosta. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja hyväksyi esityksen tutustumatta rakennuksesta tehtyyn kuntotutkimukseen, jossa on myös talossa työskennelleiden haastattelut. Muutama teknisen lautakunnan jäsen uskalsi olla ehdotuksesta eri mieltä. Kiitos heille.

Minkähänlaista vastuuta tekninen johtaja kantaa, jos Akaasian työntekijä sairastuu ehkä loppuelämäkseen Hakalehdon tiloissa? Tai työterveyden asiakas saa oireita lääkärikäynnillään?

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja uskoo teknisen puolen miehiin huolimatta tutkimusraportin sisällöstä. Minä en usko. En tässä Hakalehtoasiassa enkä sisäilma-asioissa yleensäkään.

Tekninen toimi päivitti viime vuonna tekemänsä kiinteistöjen kuntolistan. Moitin listaa liiasta positiivisuudesta, koska mielestäni siinä oli liikaa kiinteistöjä ykkösluokassa. Väitteeni osoittautui oikeaksi. Vuoden varrella moni parhaaseen kuntoluokkaan merkitty rakennus joutui jopa käyttökieltoon. Esimerkiksi Pappilan koulu, Pappilan esikoulurakennus, Kätevä ja Rasin koulu. Käyttökieltoon johtava vika ei synny hetkessä.

Päivitetyssä listassa on kaunis ykkösrivi päiväkotien kohdalla, mikä ei kokemukseni mukaan suinkaan vastaa todellisuutta. Jo viime vuonna kerroin yleisönosastokirjoituksessani, että Rautalan päiväkoti ei kuulu ykkösluokkaan, koska siellä on sisäilmaongelmia. Nyt 13.3. kävin Rautalan päiväkodissa. Ehdin tutustua vain osaan rakennusta, koska yskä ja äänen käheytyminen pakottivat minut poistumaan. Totesin, että home haisee pienimpien eteisessä ja makuuhuoneessa sekä isompien eteisessä. Mikä on tässä se virkamiehen vastuu, kun rakennus, jossa ihmiset ovat saaneet muun muassa nuhaa, yskää, silmien kirvelyä, astman pahenemaa, ihottumaa ja korvatulehduksia, luokitellaan parhaaseen kuntoluokkaan?

Akaan valtuusto on päättämässä tärkeästä asiasta – kaupungin suhtautumisesta sisäilmaongelmiin. Kaupungin imagoa ei nosteta korjaamalla asiantuntijoiden purkukuntoiseksi luokittelemia homemörskiä pintaremontilla. Vastuullinen kunta purkaa tällaiset sairastuttavat rakennukset.

Asenteiden muutoksen voisi aloittaa teknisestä toimesta. Kiinteistöjen ongelmat eivät hoidu sillä, että ne luokitellaan totuutta kaunistellen. Päättäjille pitää kertoa karu totuus lamasta ja kunnan rahatilanteesta huolimatta. Sitten päästään pohtimaan, miten tästä selvitään. Tässä kohtaa pitää ottaa avuksi teknisen lautakunnan puheenjohtajan markkinoima ”positiivinen mieli, joka riittää pitkälle”.

 

Kirsti Tulikari

Kommentit (2)

  1. Pekka Viialasta

    Eikö tuo ole vähän hölmöläisen hommaa?? Eikö nyt olisi järkevää rakentaa yksi kunnollinen terveyskeskus Hirsikankaalle paloaseman lähelle se palvelisi koko kaupunkia. Saataisiin hammashoidot ja kaikki palvelemaan koko kaupunkia. Olisi yksi osoite, ja tuskin tulee kalliimmaksi, kun vanhoja tiloja lähteä saneeraamaan. Vanhusten kuljetukset ei olisi pitkiä mistään kaupungin osasta, säästöä tulisi. S Vai onko päättäjiltä unohtunut, että kaupunki on laaja ja palvelut olisi hyvä olla keskellä kaupunkia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?