Kommunistisella Työväenpuolueella ehdokas Akaasta

Osmo Ryhänen vastustaa Euroopan unionia ja Natoa

Politiikasta kiinnostunut Osmo Ryhänen sanoo hankkivansa nyt kokemusta. Ehdokkaana hän on ensimmäistä kertaa.

Politiikasta kiinnostunut Osmo Ryhänen sanoo hankkivansa nyt kokemusta. Ehdokkaana hän on ensimmäistä kertaa.

Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta r.p lähtee eduskuntavaaleihin 29 ehdokkaan voimin. Pirkanmaalla ehdokkaita on kaksi, toinen heistä on akaalainen Osmo Ryhänen, 58.

– Yritän ajaa EU:n lopettamista, koska se on rahavallan asialla. Lisäksi meidän pitäisi parantaa suhteita Venäjälle ja Ivyyn päin. Vastustamme myös jyrkästi Nato-kytkentää, Ryhänen kertoo vaaliteemoistaan.

Ryhänen on mukana myös Eu:n vastaisessa kansanrintamassa.

– Mutta en ole tässä yhdistyksessä kovin aktiivinen toimija, koska toiminta rajoittuu Helsingin alueelle.

Ryhänen ei ole Kommunistisen Työväenpuoleen jäsen, vaan on mukana sitoutumattomana. Hän ei ole aiemmin ollut ehdolla missään vaaleissa. Aatesuunnan Ryhänen sanoo valikoituneen jo nuorena.

– Siihen on vaikuttanut työväenluokkaan kuuluminen. Vanhemmat olivat työväenluokkaa.

Alun perin Pohjois-Savosta Lapinlahdelta kotoisin oleva Ryhänen on itse epilepsian takia ollut koko elämänsä eläkkeellä. Toijalassa hän on asunut vuodesta 1975.

Akaasta eduskuntaan pyrkivät myös Hannu Järvinen (sd), Heli Piirainen (vihr), Oula Lintula (Muutos 2011), Mika Setälä (kd) ja Hannele Rehuttu (Piraattipuolue).

12OsmoRyhänen1
Politiikasta kiinnostunut Osmo Ryhänen sanoo hankkivansa nyt kokemusta. Ehdokkaana hän on ensimmäistä kertaa.

Politiikasta kiinnostunut Osmo Ryhänen sanoo hankkivansa nyt kokemusta. Ehdokkaana hän on ensimmäistä kertaa.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?