Talvisota vei Helga Kauppilalta kaksi veljeä

Helga Kauppila oli vielä talvisodan aikaan kotona mutta lähti vapaehtoisena jatkosotaan ja palveli lottana kahdessa vankisairaalassa.

Helga Kauppila oli vielä talvisodan aikaan kotona mutta lähti vapaehtoisena jatkosotaan ja palveli lottana kahdessa vankisairaalassa.

Helga Kauppila syntyi 26.2.1919 Koijärvellä, joten hän oli 21-vuotias, kun talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Kauppila oli tuolloin kotona, ja tieto rauhasta yllätti.

– Viisi veljistäni oli talvisodassa, ja yksi oli kirjoitellut kovasti nuorelle vaimolleen, kun vaimo halusi. Muut eivät juuri kirjoitelleet.

Yhteensä kahdeksasta veljestä kaksi kaatui talvisodassa.

– Yksi oli tykkimiehenä. Säärestä oli mennyt jotain läpi, ja hän sai siihen myrkytyksen, kun häntä vedettiin vesiruuhessa. Kävimme vanhan äitini kanssa katsomassa häntä sairaalassa Varkaudessa, ja hän pyysi minua huolehtimaan, että päreet ja kaikki muu hänen uutta taloaan varten varattu on kunnossa.

Nuorelle Helgalle veljen todellinen tila ei vierailun aikana selvinnyt.

– Äidille lääkäri sanoi, että kuolema on edessä. Kahden päivän päästä hän kuoli.

Toinen veljistä jäi rintamalle, ja hänet on julistettu kuolleeksi ilman että ruumista koskaan löytyi.

– Hän oli haavoittunut, ja kaverit olivat laittaneet risuja päälle ja ajatelleet, että tulevat hakemaan hänet, kun tulevat takaisin. Mutta eivät he enää päässeet takaisin.

Kun talvisota loppui, rauha tuntui Helga Kauppilan mukaan heti välirauhalta.

– Kyllä se jäi vähän puolinaiseksi. Jokainen arvasi, että jos joku meitä auttaa, rauha voi pitää. Mutta ei muuten.

Lotaksi Sortavalaan ja Huuhanmäkeen

Kun jatkosota alkoi, Helga Kauppila ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi.

– Olin ollut nuoresta saakka lottana ruokapuolella. Lääkintälotaksi oli kahden viikon koulutus, ja sen jälkeen painuttiin Sortavalaan sotasairaala 69:ään, joka oli vankisairaala.

Kauppila oli Sortavalassa vuoden 1943 alkupuolelle saakka. Sen jälkeen vangit siirrettiin Elisenvaaran lähelle Huuhanmäkeen, missä Kauppila oli syksyyn 1943.

Sodan keskellä tehtiin yhteistyötä vihollisen kanssa.

– Meillä oli apuna venäläisiä lääkäreitä ja hoitajia, jotka olivat vankeina. Tulimme hyvin toimeen, ja naiset oppivat puhumaan suomeakin.

Kauppila myös auttoi venäläisiä.

– Siellä oli ihan nuoria naisiakin, ja he olivat kesällä kuumissa paksuissa vaatteissa. Vein heille aina lomalta kevyempiä vaatteita.

Muutakin virkistystä haettiin, ja seuraukset aiheuttivat välillä selvittelyjä.

– Yksi tyttö halusi kovasti uimaan, kun vieressä oli sauna ja joki. Minä vein sen uimaan, mutta eihän se huomannut, että joki virtaa. Se tarttui minua kurkusta kiinni, mutta sanoin, että ota olkapäästä.

Kauppila sai autettua venäläisen rantaan, ja myöhemmin häneltä kysyttiin, yrittikö tyttö hukuttaa hänet.

– Sanoin, että ei se niin hullu ole. Eihän nekään sinne olleet halunneet. Oli vaan laitettu tulemaan tännepäin.

Välillä saunottiin muidenkin kuin tyttöjen kanssa.

– Joskus menin kymmenen vangin kanssa saunaan, kun piti ottaa siteitä pois ja laittaa takaisin. En minä niitä osannut pelätä. Ne olivat niin tottelevaisia ja sanattomia.

Neljä poikaa ja neljä tytärtä

Huuhanmäessä Helga Kauppila tapasi tulevan miehensä, haavoittuneen alikersantin, joka kuntouduttuaan oli komennettu teettämään vangeilla töitä. Kauppila itse oli saanut jo Sortavalassa kyhmyruusun, minkä vuoksi hän syksyllä 1943 ensin sairasti viikon ja lähti sitten kotiin. Lotan tehtäviin ei tarvinnut enää palata, sillä Kauppila odotti jo lasta. Esikoispoika syntyi kesäkuussa 1944.

Kauppilan perhe tuli vuonna 1952 Kylmäkosken Sotkialle, mistä Helga muutti miehensä kanssa Toijalaan tämän jäätyä eläkkeelle. Perheeseen syntyi yhteensä neljä poikaa ja sen jälkeen neljä tytärtä. Heistä kaksi on kuollut.

Toijalassa on Kauppilan mielestä hyvä asua. Palvelu pelaa, ja lapsiakin asuu lähellä.

– Kun saisi kaikki lapset eläkkeelle ja vanhainkotiin, voisi päästä sinne itsekin. Vaikka ei niin vanhaksi kannata elää. Se on niin kallistakin, Kauppila nauraa.

 

Venäjällä on oma moraali ja omat sääntönsä

Akaan tuleva kirkkoherra Ali Kulhia (oik.) sanoi ymmärtävänsä, miksi suomalaiset papit viljelivät ”koti, uskonto, isänmaa”-iskulausetta varsinkin jatkosodan aikana. Kulhian mukaan silloin tiedettiin, mitä ateistinen valtio teki kirkoille, papeille ja uskovaisille. Kulhian kanssa kahvilla istuivat Seppo Valkama (vas.), Jukka Salminen, Minna Vuorinen ja Juha Vuorinen.

Akaan tuleva kirkkoherra Ali Kulhia (oik.) sanoi ymmärtävänsä, miksi suomalaiset papit viljelivät ”koti, uskonto, isänmaa”-iskulausetta varsinkin jatkosodan aikana. Kulhian mukaan silloin tiedettiin, mitä ateistinen valtio teki kirkoille, papeille ja uskovaisille. Kulhian kanssa kahvilla istuivat Seppo Valkama (vas.), Jukka Salminen, Minna Vuorinen ja Juha Vuorinen.

Talvisodan päättymisen 75-vuotispäivän muistotilaisuutta vietettiin viime perjantaina Akaan seurakuntatalolla Toijalassa. Tilaisuuden järjesti tänä vuonna Toijalan Seudun Sotainvalidit.

Musiikillisesta ohjelmasta vastasivat salin vastakkaisissa päissä vuorotellen esiintyneet Toijalan mieskuoro ja Pirtinkulman päiväkodin lapset. Laulujen välissä juotiin voileipä- ja kakkukahvit ja kuultiin Akaan seurakunnan kirkkoherrana 1.4. aloittavan ja virkaa jo nyt oman kappalaisen virkansa ohella hoitavan Ali Kulhian puhe.

Pirtinkulman päiväkodin lapset lauloivat muun muassa muodista, rakentamisesta ja metromatkasta mummolaan.

Pirtinkulman päiväkodin lapset lauloivat muun muassa muodista, rakentamisesta ja metromatkasta mummolaan.

Kulhia totesi yhteiskunnan ilmapiirin mahdollistaneen sen, että nykyään voidaan puhua vaikeista asioista helpommin.

– Nyt voidaan esimerkiksi todeta aivan yleisesti, että naapurimaa oli suunnitellut etukäteen koko talvisodan aloittamisen ja sen tarkoituksena oli liittää Suomi Neuvostoliittoon. Tuon tosiasian, naapurimaan valtaamishalun sanominen ääneen tuntuu silti karmealta, varsinkin kun on seurannut Ukrainan tapahtumia ja Krimin anastamista, Kulhia totesi.

Hänen mielestään naapurillamme on oma moraalinsa ja omat sääntönsä.

– Välissämme on vain hento raja-aita, ja me haluamme elää toisenlaisten sääntöjen mukaan.

Kulhian mukaan aavistus siitä, mitä raja-aidan siirtäminen olisi aikoinaan tuonut tullessaan suomalaisten elämän ja arkipäivään, nostatti osaltaan kovan puolustustahdon. Kulhia teki myös vertailua Suomen sotien ja tällä hetkellä käytävien taistelujen välillä.

– Kävimmekö pyhä sotaa, kuten tänä päivänä erään uskonnon nimissä käydään kaikkea heidän mielestään moraalitonta ja vääräuskoisuutta vastaan? He uskovat, että tappamalla vääräuskoisia ja siinä työssä kuollessaan ansaitsee paikan paratiisissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?