Hannu Järvinen tutustui hoitotyöhön

Mäntymäen vanhainkodissa asuva Anna-Liisa Lohipuro sai ulkoiluseurakseen kansanedustajaehdokas Hannu Järvisen.

Mäntymäen vanhainkodissa asuva Anna-Liisa Lohipuro sai ulkoiluseurakseen kansanedustajaehdokas Hannu Järvisen.

Kansanedustajaehdokas Hannu Järvisen (sd) oma leipätyö on teollisuudessa, muovialalla. Viime viikkoina Järvinen on tutustunut myös hoitotyön arkeen Karpinmäen palvelutalossa ja Mäntymäen vanhainkodissa Viialassa.

– Karpinmäessä olin mukana aamun hoitokierroksella. Herättelimme ja hoidimme vanhukset, osan kanssa ulkoilin ja kävin kaupassa, Järvinen kertoo.

Viime viikon tiistaina Järvinen oli ulkoiluapuna Mäntymäen vanhainkodin asukkaille.

Järviselle kokemus hoitotyöstä ja julkisen sektorista oli ensimmäinen laatuaan. Tosin ala on ehdokkaalle tuttu vanhainkodissa työskentelevän Kati-vaimon kautta.

Hoitotyössä Järvinen huomasi vanhusten kaipaavan erityisesti juttuseuraa.

– Hoitajat tekevät työnsä, mutta eivät he ehdi niin paljon juttelemaan, ja vanhuksilla olisi paljon juteltavaa. Se on etupäässä yksinäisyyttä. Lisäksi ymmärrän nyt senkin, että kun on menty tehostettuun palveluasumiseen, vanhukset ovat huoneissaan nyt ihan yksin.

Järvisen mukaan päättäjät voivat vaikuttaa hoitajamitoituksiin, mutta seuran puutetta voivat paikata muutkin.

– Järjestöt voisivat käydä ulkoiluttamassa vanhuksia ja tehdä siitä teemapäivän.

8hannujärvinen1

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?