Nojatuolimatkalla Sveitsiin nautittiin paikallisista herkuista ja tunnelmasta

02.02.2015 09:01

Elvi Vuorinen ja Anna Niemi pitivät Sveitsi-teemapäivästä.
Elvi Vuorinen (vas.) ja Anna Niemi pitivät Sveitsi-teemapäivästä.

Hoitokoti Arwolassa oli perjantaina 30. tammikuuta hiukan tavallisesta poikkeava meininki koko päivän. Sekä asukkaat että hoitajat olivat pukeutuneet pääosin punavalkoisiin vaatteisiin. Sveitsin lippuja näkyi siellä täällä, samoin muuta maahan liittyvää rekvisiittaa.

Kyse oli teemapäivästä, jossa tutustuttiin Sveitsiin eri tavoin. Asukkaille kerrottiin maasta huumorinkin keinoin, jotta muistisairaat ymmärsivät ja viihtyivät.

Hoitaja Erja Nyman kertoo, että Kurvolassa sijaitsevassa Arwolassa vietetään vähintään kerran kuukaudessa teemapäivää. Yhdellä kerralla tutustuttiin Espanjaan, ja nyt oli vuorossa nojatuolimatka Sveitsiin.

Sveitsin Ystävät Suomessa -yhdistyksestä saatiin lainaksi monenlaista materiaalia, ja paikalliset yrityksetkin kantoivat kortensa kekoon. Myös hoitajat toivat kotoaan tavaroita kuten raclettepannuja ruokailuja varten.

Päivän teema näkyi ruokailuissa aamupalasta lähtien. Sveitsiläistä aamupalaa seurasivat kahvit herkkujen kera. Päivä huipentui neljän ruokalajin lounaaseen.

Videon avulla tutustuttiin sveitsiläisiin maisemiin, lukunurkassa sai perehtyä kirjalliseen materiaaliin, ja maalle tyypillistä musiikkia soitettiin. Hoitajat jopa esittivät tanssiesityksiä asukkaille.

Kaverusten yhteinen historia

– Meidän mielestämme erilaisten virikehetkien ja teemapäivien järjestäminen vanhuksille on lähinnä tahdon asia eikä resurssikysymys. Juomme aina kahvit ja syömme ateriat yhdessä asukkaiden kanssa. Meidän tehtävämmehän on tuoda heille elämyksiä, Erja Nyman sanoo.

Arwolan tiloissa pyörii Nymanin koira Elvari. Hän kuvailee sitä terapiakoiraksi, ja Elvari on yleensä mukana päivävuoroissa, koska vanhukset pitävät sen läsnäolosta.

Elvi Vuorinen ja Anna Niemi ovat melko uusia asukkaita talossa. He ystävystyivät kun kävi ilmi, että kumpikin on ollut aikoinaan töissä Schaumanin tehtaalla Viialassa. Naiset sanovat viihtyvänsä Arwolassa hyvin. He vierailevat päivittäin toistensa huoneissa ja viettävät muutenkin paljon aikaa toistensa kanssa.

Muistot Schaumanin ajoilta nostavat hymyn huulille.

–  Rahaa tuli kuin roskaa, Niemi nauraa.

Vuorinen hymähtää mutta myöntää, että palkalla tuli hyvin toimeen.

5Arwola 4
Asukkaille näytettiin Sveitsin maisemista ja vuodenajoista kertova filmi.
5Arwola 3
Erja Nyman tuo Elvari-koiransa mukanaan töihin ollessaan päivävuorossa. Anneli Valkeapää toi teemapäivään rekvisiitaksi tyttärensä vanhan Sveitsi-henkisen mekon.

5Arwola 2