Gepardi ja Tiikerit tasapeleihin

Toijalan monitoimihalli ei ollut kovinkaan paha areena vierasjoukkueille lauantaina 24. tammikuuta kolmessa futsal-ottelussa. Aamupäivällä kakkosdivisioonan kamppailussa tamperelainen AC Estudiantes pelasi tasapelin. Tämän pelin jälkeen Sievi Futsal haki vierasvoiton Leijona Futsalista kiihkeässä liigamatsissa. Kolmannessa kohtaamisessa Mäntän Valo venyi tasapeliin nelosdivisioonaottelussa.

ACE pettyi

Kovasti II-divisioonan kärkipaikoille pyrkivä AC Estudiantes joutui nyt pettymään monitoimihallilla. Liigajoukkue Leijona Futsalin kakkosjoukkue KylVe Gepardin otteissa oli vaihteeksi ryhtiä. Vaiherikas peli, jossa kummallakin oli omat hyvät hetkensä, päättyi lukemiin 5–5 (2–3). Vieraiden taukojohto 2–3 muuttui vielä toisen jakson puoliväliin mennessä 2–4:ään. Gepardi teki tämän jälkeen tamperelaisten olon tukalaksi kolmella peräkkäisellä osumallaan. ACE onnistui kuitenkin tasoittamaan kahdeksan minuuttia ennen päätössummeria.

Akaalaiset ovat edelleen tukevasti sarjan keskivaiheilla. Gepardin pistemiehet olivat Jonas Thomas 2+0, Henri Ojala 1+1, Janne Eerikäinen 1+0, Joonas Pietikäinen 1+0, Janne Hevonoja 0+3, Toni Niskala 0+1.

Konkari pelastajana

IV-divisioonajoukkue KylVe Tiikereiden piristymisestä on ollut puhetta. Katetta puheille tuli lisää lauantaina.

Sarjan kakkonen Mäntän Valo kävi monitoimihallin lauantain ottelussa jo 1–3-johdossa. Tällöin ottelua oli jäljellä reilu kuusi minuuttia. Tiikerit on kuitenkin hyvävireinen ja yhtenäinen nippu tällä hetkellä, eikä tuollainen tappioasema ole heille mahdoton kuroa kiinni. Kukapa muukaan olisi ollut sopivin sankari joukkueen pelastajaksi kuin kokenut raataja Petri Airaksinen. Hän pisti verkon pullistelemaan ajassa 37.36. Ottelun lopputulos oli 3–3.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?