Työttömien ruokailut jatkuvat sittenkin Olkkarilla

Työttömien jouluruokailu järjestettiin Kylmäkosken seurakuntatalolla. Vakiokävijä Liisa Salmi (vas.) avusti seurakunnan emäntää Johanna Inkistä keittiössä.

Työttömien jouluruokailu järjestettiin Kylmäkosken seurakuntatalolla. Vakiokävijä Liisa Salmi (vas.) avusti seurakunnan emäntää Johanna Inkistä keittiössä.

Akaan seurakunnan Kylmäkoskella järjestämät työttömien ruokailut voivat jatkua Olkkarilla. Diakoni Henna Helminen kertoo saaneensa sivistysjohtaja Jukka Oksalta viestin, jonka mukaan työttömät voivat kokoontua Olkkarilla kevään ajan edelleen maksutta.

Ennen joulua Henna Helminen epäili, että seurakunta joutuu siirtämään ruokailut seurakuntatalolle, jos Olkkaria isännöivä kaupunki ryhtyy perimään tilan käytöstä vuokraa. Helmisen mukaan kynnys tulijoille on haluttu pitää mahdollisimman matalana kokoontumalla muualla kuin seurakunnan tiloissa.

Seurakunta järjestää työttömien ruokailuja Kylmäkoskella joka toinen torstai. Aiemmin kaupunki oli mukana ruokailujen järjestämisessä, mutta viime syksynä se vetäytyi yhteistyöstä.

Kävijöitä on keskimäärin viitisentoista. Ruokailut alkavat tänä vuonna tammikuun puolivälin jälkeen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?