Metsästysyhdistyksen ikäpresidentti vaihtui

Heikki Koivisto ampui hirven 81-vuotiaana

Onpa mukavan pehmoinen ja lämmin istuinalusta, vai mitä lienee liikkuu Heikin päässä. Tuosta osumasta voisivat nuoremmatkin hirvimiehet ottaa mallia – täyden kympin laukaus 81-vuotiaalta hirviveteraanilta. Taustalla seisova Juha Vaittinen on porukan nuorimmasta päästä, vaikka mittariin on jo kunnioitettavat 50 vuotta tullutkin.

Onpa mukavan pehmoinen ja lämmin istuinalusta, vai mitä lienee liikkuu Heikin päässä. Tuosta osumasta voisivat nuoremmatkin hirvimiehet ottaa mallia – täyden kympin laukaus 81-vuotiaalta hirviveteraanilta. Taustalla seisova Juha Vaittinen on porukan nuorimmasta päästä, vaikka mittariin on jo kunnioitettavat 50 vuotta tullutkin.

Koiviston Heikistä tuli lokakuun viimeisenä sunnuntaina metsästysseuramme Riisikkalan-Lintumaan metsästysyhdistyksen vanhin hirven kaatanut jahtimies. Peräti neljännesvuosisata on jo vierähtänyt siitä päivästä, kun edesmennyt Vikki-pappani kellisti tappisarvisen hirvimullikan Kaikkosen pellolle paria kuukautta vaille 81-vuotiaana sota- ja hirviveteraanina vuonna 1989.

Muistan tuon 25 vuoden takaisen jahtitapahtuman kuin eilisen päivän. Istuinhan silloin Vihtorin viereisessä passissa Kaikkosen ja Lehtisen välistä metsäkannasta halkovalla sähkölinjalla. Näin siis ampumatilanteen ihan livenä. Sillanpään Vihtori ei vakaana kantahämäläisenä ampumisen jälkeen edes hievahtanut passipaikaltaan hirven juostessa pellolta metsään. Ajon päätyttyä marssin Vikin passipaikalle ja kysyin, että osuitko hirveen?

Vihtorin vastaus oli, että varmasti osuin. Kävelin sitten hirven pakojälkiä pellolta metsän puolelle, ja siellähän sonnimullikka pötkötti kuolleena hyvän keuhko-osuman saaneena.

Poissaoloja paikkaillaan

Koiviston Heikillä oli kuluneena syksynä matkamittarissa kuljettuja vuosia kolmea kuukautta vaille 82 vuotta, kun hän 14 vuoden pituiseksi venähtäneen kuivan kauden jälkeen pääsi viimeinkin kellistämään mukavan kokoisen naarashirven. Perinteitä kunnioittaen kaadetulle hirvelle otetaan pieni suullinen miestä väkevämpää, eikä Heikin hirven kanssa tehty poikkeusta. Ehkei tuo Heikin kaatopullo ole sittenkään ihan koko tuota aikaa repussa kulkenut.

Sattumoisin Heikki ja Vihtori olivat hyviä ja melkein uskallan sanoa että parhaita jahtikavereita niin kauan kuin Vikillä riitti voimia käydä jahdeissa. Tätä kautta nuorena miehenalkuna itsekin ystävystyin Heikin kanssa, ja monet ikimuistoiset jänisjahtireissut Heikin ja hänen ajokoiransa Satun kanssa tuli koettua.

Heikin kautta sain varmasti itsekin lopullisen jahtikärpäsen pureman kehooni, eikä se purema ole parantunut. Melkein tuntuu siltä, että se vaan pahenee vuosi vuodelta. Eipä tuo haittaa niin kauan kuin kotoväki jollakin tapaa pysyy tyytyväisenä jokasyksyisiin jahdeissa reissaamisiini. Pitää sitten yrittää paikkailla poissaolemisia muilla keinoin, kuten hyvien riistaruokien laitolla.

Ei kuittausta vhf-puhelimeen

Heikin ampuma hirvi kellistyi seurassamme jo legendaariseen maineeseen nousseesta Ämmänkorven ajosta, mistäpä muualtakaan. Tässä lyhyt kertaus iltapäivän jahtitapahtumista.

Istuskelin passissa Rummakossa ja kuuntelin ajomiesten etenemistä. Jossakin vaiheessa Kari-Pekka huuteli vhf-puhelimeen, että Sohvilla on Ämmänkorvessa hirvi liikkeellä. Ensiksi hirvi eteni kohti Lintumaanjärveä, mutta vaihtoi lähellä rantaa kulkusuuntansa kohti Ämmänkorven suota ja Ahlajärveä.

Ajoporukka saavutti ampumalinjan ja kokoontui Rummakon tienhaaraan turinoimaan. Ämmänkorvestakaan ei hetkeen ollut tullut uusia tilannepäivityksiä.

Hieman kauempaa kuulunut kiväärin laukaus päätti hiljaisuuden. Odottelin ampujan kuittausta kaadosta vhf-puhelimeen. Sellaista ei kuulunut, joten päättelin, että ampujalla ei ole radiopuhelinta käytössään. Jonkin ajan kuluttua tuli yksittäinen laukaus. Päättelin, että se oli lopetuslaukaus.

Meni hetki, ja tuli pari nopeaa perä perää ammuttua laukausta. Mietin hetkisen ja kaivoin gsm-puhelimen taskustani. Näppäilin puhelimeen Koiviston Heikin numeron ja ennen kuin ehdin esittää kysymykseni, niin Heikki kertoi hieman hengästyneellä äänellä ampuneensa isoa naarashirveä. Kysyin vielä, että oliko hyvä osuma, johon Heikki totesi että oli.

Iso naarashirvi, vai mulliko se siinä pötköttää komeasti kyljellään, hällä väliä – hirvi kuitenkin. Heikin repunkantajana toimii pojanpoika Joonas ja aseenkantajana oma poika Kari-Pekka eli K-P. KooPeen takana kännykkäkameraa räplää Mika Lumio.

Iso naarashirvi, vai mulliko se siinä pötköttää komeasti kyljellään, hällä väliä – hirvi kuitenkin. Heikin repunkantajana toimii pojanpoika Joonas ja aseenkantajana oma poika Kari-Pekka eli K-P. KooPeen takana kännykkäkameraa räplää Mika Lumio.

Lopetin puhelun ja soitin hirvipäälliköllemme Antti Franssilalle ja kerroin tilanteen. Vaikka Sohvi pyöritti Ämmänkorvessa vielä toista hirveä, Antti päätti lopettaa jahdin siltä erää siihen. Heikin ampuma hirvi oli karkkona passiin tullut aikuinen hirvi, ja luultavasti Sohvin edellä juoksenteleva hirvi oli Ämmänkorven rumasarvinen 7-piikkinen uros, jota ei tässä vaiheessa jahtia haluttu ampua.

Ensin yläpiippu, sitten molemmat

Hyppäsin Kaukon autoon ja ajoimme Heikin passipaikan luokse. Sinne oli ehtinyt jo muutama muukin hirvimies. Ojensin Heikille käteni ja lausuin vilpittömät onnitteluni kaadon johdosta, vaikka hirveä ei missään näkynytkään. Heikin olemuksesta aistin, että hirvi löytyy varmasti lähistöltä kaatuneena. Heikki kertasi vielä ampumatilannetta kaikille muille paikalla olijoille. Heikki oli äkisti havahtunut passipaikaltaan seisomaan, kun hirven sorkat ”ravahtivat” Lintumaantien karkeaan sorapintaan. Sellaisen äänen kuulee vielä liki 82-vuotiailla kuuloluillakin. Heikki oli varmistanut, että naaraalla ei ole vasaa tai vasoja perässään.

Kohti tullut hirvi oli havainnut Heikin liikkeen ja kääntänyt kulkusuuntaansa punaiselle ladolle päin. Heikki ei tästä sen kummemmin häkeltynyt, vaan pysäytti lyhyellä vihellyksellä hirven juoksun juuri sopivaan paikkaan tienvarsiaukon laitaan. Ei muuta kuin .45-70-kaliiperisilla tuplapiipuilla varustettu Valmet poskelle ja ristikko hirven lavalle. Sen jälkeen ei tarvittu enää muuta kuin kymmeniä tuhansia kertoja toistettu oikean etusormen puristava liike, ja hirvi oli viimeistä kuolinjuoksuaan vaille vainaa.

Kaatolaukauksen jälkeen Heikki ampui nuo kolme merkkilaukausta hänen tavaramerkikseen muodostuneella tavalla. Ensin ammutaan yläpiippu, jonka jälkeen ase taitetaan ja yläpiippu ladataan uudella patruunalla. Sen jälkeen molemmat piiput ammutaan perä jälkeen tyhjiksi. Aivan samalla tapaa Heikki ampui merkit aikuiselle hirvelle jo parikymmentä vuotta sitten. Ainoastaan ykkös- ja kakkoslaukauksen väli oli takavuosiin verrattuna hieman pidentynyt.

Taulukympin kohdalle vasempaan kylkeen

Jonkin ajan kuluttua Tammen Juha tuli sovitusti paikalle nuoren hirvikoiransa kanssa ja löysäsi koiran irti taluttimestaan. GPS-paikantimen mukaan pentu pysähtyi noin 40 metrin päähän osumapaikasta taajaan koivunvitikkoon. Menimme perässä, ja siellähän pentu jo kovaa vauhtia työsti hirveltä palttoota pois päältä.

Havaitsimme myös, että Heikin osuma oli taulukympin kohdalla vasemmassa kyljessä. Pienoinen havainnointivirhe Heikille oli sentään tapahtunut. Hirvi oli selvästi ylivuotinen mullikka eikä vanha hirvilehmä, mutta annettakoon se hirviveteraanille anteeksi.

Valokuvaamisen jälkeen Heikin pojanpoika Joonas rupesi suolistushommiin, ja me muut jäimme odottelemaan, että tohtori-Hessu saapuu Zetorillaan hakemaan hirven lahtivajalle.

Jos jollekin meidän porukasta olisin hirvenkaadon kohdalle halunnut osuvan, niin kyllä Heikki oli minun listallani ehdottomasti ykkösenä. Täytyykin vilpittömästi todeta, että tällä kertaa passiarvat osuivat kerrankin kohdalleen. Toivottavasti Heikin seuraavaa hirvenkaatoa ei tarvitse ihan 14:ää vuotta odotella.

Tämä kirjoitus olkoon samalla oma henkilökohtainen kunnianosoitukseni Heikin tekemälle jo vuosikymmeniä jatkuneelle pyyteettömälle riistanhoitotyölle ja siihen läheisesti kytkeytyvälle järjestö- ja koulutustyölle Jalannin riistanhoitoyhdistyksessä.

Jukka Mattila

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?