Tiikerit kirivät tasapeliin

Nokian Palloseura pyyhälsi ohi Gepardin

Futsalissa pelattiin kaksi piirinsarjaottelua lauantaina 13. joulukuuta Toijalan Monitoimihallilla. Aamupäivä aloitettiin nelosdivisioonan ottelulla KylVe Tiikerit–FC SorPa. Ottelu oli täysin kaksijakoinen. Valkeakoskelainen Sorvankylän Pallo vei avausjakson 0–3.

Tiikereiden ryhdistäytyminen toisella jaksolla toi kuitenkin pelin tasoihin. Lopputulos oli tasapeli 3–3.

Gepardi jähmeänä

Kakkosdivisioonassa pelaava Gepardi esitteli tällä kertaa vaatimattomamman puolensa kannattajilleen. Ennen peliä sarjataulukossa Gepardin alapuolella ollut Nokian Palloseura pyyhälsi akaalaisten ohi sarjataulukossa 3–5 (1–4) -voitollaan.

NoPS tyylitteli jo avausjaksolla Gepardilta karkuun osumalla neljästi maalipuiden väliin. Kotijoukkueen ainokaisesta osumasta avausjaksolla vastasi Janne Hevonojan syötöstä Joonas Saariniemi. Jesse Järven käsialaa olivat kotijoukkueen toisen jakson osumat.

Gepardi kohtaa sunnuntaina 21. joulukuuta vielä Pihlavan Työväen Urheilijat vieraskentällä. Tämän ottelun jälkeen akaalaiset ovat kaikki vastustajansa kertaalleen kohdannut. Tulevan vuoden Gepardi aloittaa kotiottelulla sunnuntaina 4. tammikuuta.

Toijalan Monitoimihallille vastustajaksi saapuu Nakkilan Nasta. Peli alkaa kello 15.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?