Kylmäkosken hautausmaalle saatiin sankariristit

Sankariristejä olivat 5. joulukuuta pystyttämässä Arto Välimäki (vas.), Pekka Näsi, Ahti Seppälä, Petri Nieminen, Kari Torkko, Matti Näsi, Heikki Vilppula, Jyrki Tervonen ja Seppo Airaksinen.

Sankariristejä olivat 5. joulukuuta pystyttämässä Arto Välimäki (vas.), Pekka Näsi, Ahti Seppälä, Petri Nieminen, Kari Torkko, Matti Näsi, Heikki Vilppula, Jyrki Tervonen ja Seppo Airaksinen.

Kylmäkosken Lions club on syksyn mittaan urakoinut puuristit Kylmäkosken hautausmaan sankarihaudoille. Lumisina talvina vainajien omaisten on ollut vaikeata löytää sankarivainajan matala muistokivi paksun hangen alta, eikä lumen poistokaan alueelta ole helppoa.

Nyt hautakivet löytää helposti, kun risteissä nimet näkyvät selkeästi, eikä enää tarvitse kaivaa paksua hankea.

Sankarivainajia on haudattu Kylmäkoskelle 115, ja ristejä tehtiin 58. Risteissä on kaksi nimeä, yksi kummallakin puolella. Risteistä tehtiin siistejä ja kestäviä, ja ne kootaan kesäksi pois.

Risteihin käytetty lämpökäsitelty kuusi sekä loveukset ja ristien päiden muotoilu, ristien maalit, nimilaatat, raudat ja rautojen hitsaus saatiin lahjoituksena akaalaisilta yrityksiltä. Leijonat pitivät kahdeksana iltana maalaus- ja muita talkoita, ja ristit pystytettiin 5.12. itsenäisyyspäiväksi.

Ristien tekemistä sankarihautausmaalle ideoi ja ajoi eteenpäin Seppo Airaksinen.

Pauli Välimäki

Kylmäkosken hautausmaalle tehtiin talkoilla ja lahjoitusten turvin 58 sankariristiä.

Kylmäkosken hautausmaalle tehtiin talkoilla ja lahjoitusten turvin 58 sankariristiä.

Kylmäkosken sotaveteraanien sihteeri Unto Tietäväinen (vas.) ja puheenjohtaja Seppo Airaksinen laskivat itsenäisyyspäivänä seppeleen Kylmäkosken sankarihaudoille. Vartiossa olivat Ahti Seppälä ja Jukka Franssila. Kuva Pauli Välimäki

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?