Sanailu johti lyömiseen ja potkimiseen

Kaupassa alkanut lasten välinen sanailu muuttui rajuiksi otteiksi Toijalassa perjantaina illalla 19.50 aikaan.

Rikosylikonstaapeli Hannu Kokkola kertoo, että kaksi lapsiporukkaa oli perjantai-iltana ostoksilla Toijalan S-marketissa, jossa porukoiden välille oli syntynyt sanomista. Kummassakin joukossa oli lapsia iältään kymmenen ikävuoden molemmin puolin.

Sanominen oli jatkunut kaupan ulkopuolella Valtakujalla, jossa nahistelu oli muuttunut kiinnikäymiseksi.

– 10-vuotiasta poikaa oli lyöty nyrkillä ja kepeillä ja potkittu. Poliisin saaman tiedon mukaan poika oli ollut välillä maassa ja saanut vammoja päähänsä muun muassa silmän seudulle. Sairaankuljetus oli tarkastanut hänet illalla, mutta poika on hakeutunut tapahtuman jälkeen lääkäriin, kertoo Kokkola.

Poliisin mukaan lisäksi 9-vuotiaseen tyttöön oli käyty kiinni ja kuristettu kaulalta, 10-vuotiasta poikaa potkaistu mahaan ja 12-vuotiasta tyttöä lyöty kyynärpäällä kylkeen. Eilisen tiistain tiedon mukaan nujakoinnin kohteeksi joutuneeseen joukkoon kuului viisi ja toiseen 7–8 henkilöä.

– Asian käsittely on kesken. Parhaillaan selvitellään nimiä. Osa nimistä on jo selvillä. Kun poliisi saa asiaa riittävästi selvitettyä, siirtyy se sosiaalitoimelle. Tämän hetken tiedon mukaan tapahtumaan ei liittyisi yhtään yli 15-vuotiasta, Hannu Kokkola toteaa.

Hän kehottaa tapahtumista jotain tietäviä ottamaan yhteyttä poliisiin. Rikosylikonstaapeli pitää tapausta vakavana.

– Lyöminen ja potkiminen maassa kuulostaa pahalta. Tuskin on ymmärrettykään, kuinka vakavat seuraukset siitä voi olla. Siitä, mitä kaikkea on tapahtunut, pyritään muodostamaan jonkinlainen kuva. Jokaisen kertomus on varmaan erilainen. Nähtävästi paikalla ei liikkunut aikuisia. Vastuuntuntoinen aikuinen menisi väliin, jos näkisi tuollaisen kahakan.

Kommentit (2)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?