
Rasin koulun kellarista puhallettiin ilmaa ulos syyskuussa samalla, kun lahoa ja homeista puutavaraa poistettiin ja betoniseiniä puhdistettiin. Nyt epäillään, että pilaantunut ilma pääsi koulun tiloihin luokkien ikkunoista.
Rasin koulun 17 ihmisen henkilökunnasta kolme neljäsosaa oireilee sisäilmaongelman vuoksi. Oireet ja sairaslomien pituudet vaihtelevat, mutta osaa työntekijöistä työterveyshuolto on kieltänyt menemästä rakennukseen. Myös muutamia oppilaita on jäänyt toistaiseksi kotiin koulussa tulleiden toistuvien ylähengitystieinfektioiden ja päänsärkyjen vuoksi.
Akaan kaupungin vs. kiinteistöpäällikön Juha Jalosen mukaan ongelmat räjähtivät kerralla, kun koulun kahdesta kellarista poistettiin homeista puutavaraa syyskuussa. Jalonen on kuullut, että samalla kun kellarit olivat alipaineistettuna ja pilaantunutta ilmaa puhallettiin ulos, luokissa olisi ollut ikkunatuuletus auki välituntien aikana. Tämä olisi syynä nopeasti lisääntyneisiin oireisiin.
– Sitä on pidetty todennäköisimpänä mahdollisuutena sekä terveysviranomaisten että aluehallintoviraston edustajien kanssa keskusteltaessa. Poistoilman edessä oli hepa-suodatin, mutta se ei ole sataprosenttisen varma.
Varsinasta home- ja mikrobihaittaa rakenteissa ei ole Jalosen mukaan tullut enää esiin. Tällä viikolla koululla otettiin sivelynäytteitä, jotka lähetetään analysoitavaksi Turun yliopistoon. Jalonen toivoo, että niiden tuloksista löytyisi ratkaisu.
– Jos sivelynäytteissä todettaisiin jotain, se on merkki siitä, että tasopinnoilla on epäpuhtauksia ja siivoamista pitää jatkaa. Jos näin on, ongelma poistuu jollain aikavälillä, kun tilat saa riittävän hyvin siivotuksi ja desinfioiduiksi. Sen voi joutua tekemään moneenkin kertaan.
Akaan kaupungin ruoka- ja siivouspalvelupäällikön Eira Koskisen mukaan Rasin koulun siivoustiheyksiä on lisätty niin, että esimerkiksi kosketuspintoja pyyhitään useammin ja lattiapintoja pestään ja hoidetaan yhdistelmäkoneella useammin.
Lausunto lähdössä myös terveystarkastajalle
Syyskuussa Rasin koululla kävivät samana päivänä tarkastuksilla sekä rakennusinsinööri Jommi Suonketo että terveystarkastaja Milla Ikonen. Ikonen kehotti kaupunkia tekemään muun muassa rakenteiden kuntotutkimuksen ja lähettämään raportin Valkeakosken kaupungin ympäristöpalveluille. Juha Jalosen mukaan määräaika on 17. marraskuuta.
Jalonen on sitä mieltä, että sivelynäytteet ja aiemmin tehdyt voc-mittaukset riittävät, ja niiden tulokset saadaan perille määräaikaan mennessä.
– Rakenteista ei ole otettu esimerkiksi materiaalinäytteitä, koska ainakaan Jommi Suonketo ei niitä edellyttänyt. Ikosen tarkastusraportissa oli jotenkin, että tarvittavissa määrin. Ne ovat tietysti vähän ympäripyöreitä lausuntoja puolin ja toisin.
Tilannetta seurataan joululomaan saakka
Akaan sivistysjohtajan Jukka Oksan mukaan Rasin koulun tilapäinenkään sulkeminen ei ole suunnitelmissa. Oksa myöntää, että odottaminen on kiusallista, mutta muuta vaihtoehtoa ei nyt ole. Tilannetta seurataan tarkasti yhteistyössä työterveyshuollon ja kouluterveydenhuollon kanssa joululomaan saakka, ja jatkotoimenpiteiden tarve arvioidaan tuolloin.
– Aluehallintoviraston tarkastaja Kirsi Vattulainen sanoi myös, että ei auta kuin odottaa hetki ja katsoa, mikä suunta on. Meillä on ihmisiä, jotka eivät ole palanneet töihin, ja heitä on vannotettu, että he parantavat itsensä kuntoon. Lapsia on ohjeistettu kuten työntekijöitäkin, että puolikuntoisena ei tultaisi kokeilemaan.

Homeista ja lahoa puutavaraa kätkeneeseen kellariin pääsi myös Rasin koulun opettajienhuoneesta. Kun kellari löytyi, ovi teipattiin.
Oksan mukaan hän on keskustellut koulun sulkemisesta rehtori Kirsi Tauran kanssa syysloman aikoihin, mutta kukaan ei varsinaisesti ole pyytänyt sulkemaan koulua ja siirtämään toimintaa väistötiloihin.
– Varsinkin ennen avin tarkastusta tehtiin varasuunnitelmaa ja kartoitettiin alustavasti tiloja, missä toimintaa järjestettäisiin. Voi olla, että koulun puolella oli enemmänkin odotusta siitä, ja tulkitsin, että Vattulaisen käynti oli pettymys, Oksa sanoo.
Väistötilojen löytäminenkään ei hänen mukaansa olisi helppoa.
– Siellä on 160 lasta ja henkilökunta päälle. Kun Keskustan koulu evakuoitiin, oli tilaa. Nyt opetusta on jo Toijalassa yhteiskoululla, monarilla ja nuorisotiloissa. Viialan alueelta ei ihan niin montaa tilaa löydy, mitä tarvittaisiin.
Myöskään tilojen terveellisyydestä ei ole varmuutta.
– Jos ihmiset oireilevat sisäilman takia, en pysty takaamaan, että mikään tila lähimaastossa tai kauempana olisi sen varmempi. Vaikka tila olisi minkälainen, herkimmille voi silti tulla oireita.
Rasin koululla joudutaan etsimään sijaisia sijaisille, mutta Oksan mukaan ei ole näyttöä siitä, että kaikki sairastuvat.
– Siellä on sijaisia, jotka ovat olleet kohta kuukauden, ja heillä ei ole ollut mitään oireita. Uutta aaltoa ei ole ollut.
Viimeisimmät kommentit