Henkilöauto ja mopo yhteen Toijalan keskustassa

Henkilöauto ja mopo kolaroivat Alventien ja Kurisjärventien risteyksessä Toijalassa tiistaina 21.10. kello 16 jälkeen. Akaalainen kuljettaja ajoi henkilöautolla kolmion takaa Kurisjärventieltä Alventielle ja törmäsi Alventietä ajaneeseen mopoon. Törmäyksessä kaatunut 16-vuotias paikkakuntalainen mopoilija vietiin ambulanssilla tutkittavaksi lääkäriin. Poliisin mukaan kaatuminen ei aiheuttanut murtumia.  

Poliisi joutui lauantaina aamuyöllä 25.10. selvittelemään riitaa toijalalaisen ravintolan pihalla. Akaalainen nainen oli riitaantunut valkeakoskelaisen naisen kanssa, ja hämeenlinnalaisen miehen mentyä riidan väliin, oli akaalainen lyönyt miestä nyrkillä. Poliisi tutkii tapausta kahtena pahoinpitelynä. Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.

Pakettiauto tuhoutui tulipalossa Satamatiellä Toijalassa lauantaina 25.10. vähän ennen aamukolmea. Akaalaismies oli käynyt kerrostalon kerhotilassa olleelle seurueelle uhoamassa sytyttävänsä auton. Seurue oli sittemmin havainnut auton moottoritilan olevan tulessa ja nähnyt polttopulloa muistuttavan esineen. Poliisin mukaan teon takana oli vanha riita.

Ravintolasta häiriköinnin takia poistettu urjalalaismies potki autoja ravintolan pihalla Toijalassa tiistaina 21.10. aamuyöllä. Mies löi yhdestä autosta ikkunan rikki, minkä takia hänet jouduttiin viemään Acutaan paikattavaksi ja sieltä edelleen putkaan selviämään.

Kaivinkone syttyi palamaan Antinmaantiellä Sontulassa tiistaiaamupäivällä 21.10. Kaivuria oli yritetty käynnistää tuloksetta, ja puolta tuntia myöhemmin se paloi liekillä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?