Siivoaminen ensisijaisesti jätehuoltoyhtiöiden vastuulla

Keskelle Toijalaa syntyy jatkuvasti kaatopaikka

Toijalan keskustaan on kuin varkain syntynyt kaatopaikka, jonka siivoaminen ei akaalaisten mielestä ole kenenkään vastuulla. Kuva: Tarja Antola.

Toijalan keskustaan on kuin varkain syntynyt kaatopaikka, jonka siivoaminen ei akaalaisten mielestä ole kenenkään vastuulla. Kuva: Tarja Antola.

K-supermarket Akaan kartonginkeräyspisteen kolme lavaa pursuilevat usein, mutta keräysastioiden tausta on vielä surkeammassa kunnossa. Pahvijätteiden lisäksi ihmiset ovat heitelleet maahan muoveja, rakennusjätteitä ja kaikenlaista kotitalousjätettä, jota linnut levittelevät ympäriinsä. Paikka muistuttaa entisajan kaatopaikkaa, ja lähialueen asukkaat ihmettelevät siivoa, jonka siivoaminen ei ulkopuolisen silmin tunnu kuuluvan kenellekään.

Tosiasiassa keräyspisteiden tyhjentäminen ja ympäristön siivoaminen on jaettu tarkoin sopimuksen Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n, Pahvikeräys Oy:n sekä Toijalan Työttömien Yhdistyksen kesken. Keräyspisteen tontin omistaa Kiinteistö Oy Toijalan Karantie 2, jonka taustalta löytyy eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.

K-supermarket Akaalle keräyspisteen siivoaminen ei kuulu, mutta Paperinkeräys Oy:n mukaan yhtiö on neuvotellut Keskon kanssa pahvipuristimen sijoittamisesta keräyspisteeseen. Asia odottaa muun muassa kaupan pihajärjestelyjen uusimista. Kokonaisuudessaan jäteasetus on muuttumassa ensi keväänä niin, että pakkausjätteen keräys siirtyy kokonaan tuottajavastuulle, jolloin koko asia mietitään käytännössä uusiksi.

Asiakasryhmäpäällikkö Harri Patana Paperinkeräys Oy:stä kertoi toukokuussa Akaan Seudulle, ettei pahvinkeräysastioiden tyhjennyskertoja olla lisäämässä.

– Vaikka Toijala ei ole kaukana Tampereesta tai Forssasta, on se sen verran kaukana, että auton kanssa ei kannata ajaa paikalle, Patana totesi 28.5. ilmestyneessä Akaan Seudussa.

Loimi-Hämeen Jätehuollon viestintäpäällikkö Pasi Kaskinen harmittelee, että Toijalan keskustassa sijaitsevasta keräyspisteestä on muotoutunut murheenkryyni. Loimi-Hämeen jätehuolto vastaa kaikista Akaan lasin- ja metallikeräysastioista.

– Jätehuollon näkökulmasta toivoisi, että systeemi olisi toimiva ja että ihmisillä olisi jatkossakin keräyspisteitä kätevien kulkuyhteyksien päässä. Kaupan piha-alue on keräyspisteelle luonteva paikka, koska kaupassa asioidaan usein jopa päivittäin.

Akaan jätehuollon valvonta kuuluu Valkeakosken kaupungin ympäristöpalveluille, joissa Akaan asioista vastaa vs. ympäristötarkastaja Anu Onjukka. Onjukka on aloittanut viransijaisena syyskuun loppupuolella, eikä hänen korviinsa ole Akaasta kantautunut valituksia keräyspisteiden ympärille syntyneestä kaatopaikasta.

Akaan vastaava rakennustarkastaja Anu Hytönen kertoo, että kaupunki seuraa jonkin verran myös jätepisteiden ympäristöjä kevätkatselmuksien yhteydessä.

– Kaikkia ei voi aina ottaa huomioon, sillä siinä menisi usean ihmisen työpanos asian hoitamiseen. Seuraamme näitä useimmiten ilmoitusten perusteella, mutta valvonta on ympäristöpalveluiden organisaation vastuulla.

Ihmiset ovat heitelleet keräysastioiden taakse kaikenlaista: muovia, pahvia, rakennus- ja kotitalousjätettä.

Ihmiset ovat heitelleet keräysastioiden taakse kaikenlaista: muovia, pahvia, rakennus- ja kotitalousjätettä.

Työttömät siivonneet jo viisi vuotta

Toijalan Työttömien yhdistyksellä ja Loimi-Hämeen jätehuollolla on jo viiden vuoden ajan ollut sopimus siitä, että yhdistyksen ihmiset siivoavat Akaan kaikkien keräyspisteiden ympäristöä kerran-pari kuukaudessa. Yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Järvinen kertoo, että jätehuoltoyhtiö on ollut tyytyväinen yhdistyksen työpanokseen.

– Kesäaikaan siivouspartio käy pisteillä pari kertaa kuukaudessa ja nyt talvikaudella kerran kuukaudessa. Mutta onhan se niinkin, että siivouksen jälkeen voi mennä kymmenen minuuttia, kun paikka on taas yhtä siivoton, jos joku kippaa sinne jätekuorman. Etenkin Kylmäkoskelta on löytynyt jos jonkinlaista keräyspisteisiin kuulumatonta jätettä.

Järvinen kehottaakin ihmisiä ilmoittamaan keräyspisteen siivottomuudesta ensisijaisesti keräysastioiden tyhjentäjille, jolloin palaute menee oikeaan osoitteeseen.

– Kauppa on tässä vähän huonossa välikädessä ja kauppias saa varmaan aiheetta paljon palautetta asiasta. En tietenkään hyväksy roskaamista, mutta jotenkin sen ymmärtää, että ihmiset eivät ole kovin innostuneita kantamaan esimerkiksi pahvinkierrätyksiään takaisin kotiinkaan, jos astiat pursuilevat yli äyräiden, Järvinen pohtii.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?