Rautalan päiväkodissa annettiin varpaille vauhtia

Luminka ja Alarik leikkivät vanteilla yhdessä isänsä Lauri Laasalan kanssa.

Luminka ja Alarik leikkivät vanteilla yhdessä isänsä Lauri Laasalan kanssa.

Rautalan päiväkodilla vietettiin keskiviikkona Varpaat vauhtiin -iltaa. Valtakunnallisen kampanjan teemana on tänä vuonna Stop istumiselle. Koko perheen liikuntatapahtumassa vanhemmat ja lapset kiersivät ulkona tehtäväpisteitä ja keräsivät rasteja Huvipuistopassiin. Täysi passi palkittiin pienellä yllätyksellä. Puffetista vastasi Rautalan päiväkodin vanhempaintoimikunta.

3-vuotiaan Pinjan ja 6-vuotiaan Petruksen isä Juha Kreus aloitti illan tanssimalla lasten kanssa Fröbelin palikoiden Sutsisatsia, jossa heiluvat peukalot, kyynerpäät, polvet, peppu, leuka ja lopulta myös kieli. Pinja ja Perus ovat innokkaita liikkujia. Pinja harrastaa balettia Toijalassa ja molemmat käyvät voimistelemassa Valkeakoskella ja uimakoulussa Hämeenlinnassa.

– Lapset tykkäävät tosi paljon, se ei ole ollenkaan pakkoliikuntaa, Juha Kreus toteaa.

4-vuotiaan Luminka ja 3-vuotias Alarik Laasalan pihassa trampoliini on kovassa käytössä. Luminka käy kerran viikossa myös baletissa.

– Hyppinen on kaikkein kivointa, Luminka tuumaa.

3-vuotias Konsta Ojala viilettää päiväkodin pihalla pitkin kiemuraista rataa.

– Konstalla on vauhti päällä koko ajan, mutta kyllä hän osaa välillä rauhoittuakin, kertoo isä Kimmo Ojala.

Kotona Konsta leikkii Ilona-siskon ja naapurinlasten kanssa. Isä Kimmo arvelee, että sopiva ikä säännölliselle liikuntaharrastukselle voisi olla 6–7 vuotta.

– Jalkapalloa varmaan lähdetään kokeilemaan.

Varpaat vauhtiin on Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valon kampanja, joka kannustaa päivittäisen liikunnan lisäämiseen. Lastentarhanopettaja Jaana Jokinen kertoo, että Rautalan päiväkodissa liikunnallisia elementtejä on lisätty niin muistipeliin kuin vessassa käyntiin.

– Kun pelasimme muistipeliä, pistimme kortit pyöreälle pöydälle ja otimme tuolit kauas pöydästä. Kukin vuorollaan lähti kävellen kääntämään kortteja. Myös sellaista olemme tehneet, että vessaan on menty hyppien tai karhukävelyä.

Rautalan päiväkodissa on nelisenkymmentä 1-5-vuotiasta lasta. Kävelyretkiä lapset ja hoitajat ovat tehneet Nahkialanjärvelle, Matinpuistoon ja torille. Talvella retkeillään päiväkodin takana olevalla pellolla.

– Pihalla leikitään rosvoa ja poliisia, mennään hippaa ja potkitaan palloa. Toki lapset juoksevat luonnostaan, mutta kannustamme mukaan myös niitä, jotka vähemmän liikkuvat.

Peukalot pystyyn, kyynerpäät taa, polvet yhteen, peppu pystyyn, leuka eteen ja kieli ulos. Juha Kreus toisti tehtävät yhdessä tyttärensä Pinjan kanssa.

Peukalot pystyyn, kyynerpäät taa, polvet yhteen, peppu pystyyn, leuka eteen ja kieli ulos. Juha Kreus toisti tehtävät yhdessä tyttärensä Pinjan kanssa.

Varpaat saivat vauhtia myös pomppulinnassa.

Varpaat saivat vauhtia myös pomppulinnassa.

Luminka ja Alarik leikkivät vanteilla yhdessä isänsä Lauri Laasalan kanssa.

Luminka ja Alarik leikkivät vanteilla yhdessä isänsä Lauri Laasalan kanssa.

Konsta Ojala juoksi monta kertaa labyrinttiradan läpi.

Konsta Ojala juoksi monta kertaa labyrinttiradan läpi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?