Nuori kuljettaja suistui märältä tieltä

Ajokortin vasta saanut 18-vuotias akaalaismies suistui henkilöautolla päin kaidetta lauantaina 27.9. puolen yön jälkeen moottoritien ja valtatie 9:n liittymässä Konhossa. Pohjoisen suunnasta ajaneen kuljettajan tarkoituksena oli kääntyä moottoritieltä Turkuun päin valtatie 9:lle, kun sateisella kelillä hän menetti autonsa hallinnan ja auto kulkeutui pitkin suojakaidetta noin 30 metrin matkan. Autoon tulivat tuntuvat peltivauriot. Kuljettaja ja kolme matkustajaa säästyivät loukkaantumiselta. Poliisin mukaan ulosajon syynä oli liian kova tilannenopeus. Kuljettajan ajokortti oli noin viikon vanha.

Poliisi pysäytti Satamatiellä Toijalassa sunnuntaina puolen yön jälkeen henkilöautoa kuljettaneen parikymppisen akaalaismiehen, joka puhalsi 1,64 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Lisäksi farmariauton tavaratilassa oli ylimääräinen matkustaja.

Poliisi sai lauantaina ennen iltakahdeksaa Viialasta ilmoituksen pakettiauton kuljettajasta, jonka ajokunto herätti epäilyksiä. Asunnosta tavoitettu akaalaismies puhalsi 1,81 promillea. Kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajokorttia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?