
Lokakuussa käyttöön otettavan Torkonkartanon ryhmäkotiin valmistuu kolme osastoa. Lisää asumispalveluja tarvitaan tämänkin jälkeen.
Akaan perusturvalautakunta olisi valmis aloittamaan Hakalehdon vanhainkodin korvaavan, lokakuussa käyttöön otettavan 36-paikkaisen Torkonkartanon laajentamisen. Lautakunta esittää Torkonkartano II:n saamista kaupungin investointisuunnitelmaan vuosille 2015–2016.
Vanhusten asumispalveluille on Akaassa suuri tarve. Heinäkuussa vuodeosastoilla asumispalvelupaikkaa odotti 12 akaalaista. Kaupungin omien paikkojen puuttuessa on ostopalveluihin sijoitettu 16 akaalaista. Pitkäaikaisen vuodeosastohoidon ja ostopalvelujen kustannukset 28 vanhuksella ovat reilut 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Asumispalvelujen tarve kasvaa edelleen lähivuosina väestön ikääntymisen myötä.
Perustuvajohtaja Elina Anttilan mukaan nyt käyttöön otettava Torkonkartano ei poista asumispalvelujen tarvetta, koska uuteen rakennukseen siirtyvät Hakalehdon nykyiset asukkaat. Anttilan mukaan Torkonkartano II voisi olla 30–36-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö, jossa olisi myös päivätoiminnan tiloja ja saunottamismahdollisuus.
Anttilan mukaan kaupungin oma yksikkö tulee edullisemmaksi kuin nykytilanne eli paikan odottaminen vuodeosastolla ja ostopalvelut. Omalla palvelutuotannolla 30 vanhuksen asumispalvelut tuotettaisiin 30–45 prosenttia nykyistä palvelurakennetta edullisemmin. Hankesuunnitelma Torkonkartano II:sta laaditaan loppuvuoden aikana.
Jos Torkonkartano II toteutuu, Akaan ja Urjalan vuodeosastopaikkojen tarve vähenee. Perusturvalautakunta näkee tärkeänä selvittää vuodeosastopaikkojen osalta yhteistyötä Valkeakosken kanssa.
– Ajatuksena on, että vuodeosastopalvelujen ei välttämättä tarvitse olla Urjalassa eikä Akaassa. Tiedossa on, että Valkeakoskella on vuodeosastopaikkoja tyhjänä eli siellä olisi sänkyjä. Tässä mietitään, mikä olisi tarkoituksenmukaista, jos palveluja keskitetään ja jos sote-laki tulee. Lautakunta ei tässä ota kantaa keskittämiseen, mutta selvitetään se mahdollisuus, että kaikki 24/7 terveyshuollossa olisi Valkeakosken kaupungin alueella, perusturvajohtaja toteaa.


Torkonkartano otetaan käyttöön lokakuussa. Vanhusten asumispalveluille on uudesta rakennuksesta huolimatta edelleen tarvetta.

Viimeisimmät kommentit