Elematicin halli alkaa hahmottua

Kaupungin rakennuttaman teollisuushallin seinät nousevat Lentilään.

Kaupungin rakennuttaman teollisuushallin seinät nousevat Lentilään.

Akaan kaupungin rakennuttama teollisuushalli Toijalan Lentilässä alkaa saada muotoaan. Parhaillaan tehdään runkotöitä kuten ulkoseinien pilareita ja muita seinärakenteita. Akaan kaupungin työmaavalvoja ja vt. kiinteistöpäällikkö Juha Jalonen kertoo, että työt ovat sujuneet jopa edellä aikataulusta.

– Kunhan runko saadaan pystyyn, siihen tulee vesikatto päälle. Katon pitäisi olla paikallaan muutaman viikon tai kuukauden päästä. Koska rakennus on näin iso, se valmistuu osissa ja alueittain, Jalonen sanoo.

Kokonaan hallin pitäisi olla valmis helmikuun loppuun mennessä. Pihan asfaltointia ja muuta viimeistelyä jää ensi kesälle.

Kun halli valmistuu, se vuokrataan akaalaiselle Elematic Oy:lle. Betonielementtitehtaita ja niiden tuotantolinjoja valmistava Elematic keskittää toimintojaan Akaaseen muista kaupungeista kuten Valkeakoskelta ja Riihimäeltä.

Hallin koko on noin 3400 neliötä ja hinta noin 3,4 miljoonan euroa.38Elematicin halli2 38Elematicin halli1 38Elematicin halli4

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?