Oi, sinä kaikkein armollisin…

Rippikoulussa opeteltiin mitä synti on. Nuoret osasivat luetella paljon asioita, jotka ovat syntiä. Kirjoitimme niitä taululle ja sinne ilmestyi sanoja: tappaminen, raiskaaminen, valehtelu, lyöminen, tappelut, ylinopeus, mopon virittäminen, varastaminen, sodat, itsensä viiltely, ryyppääminen ja niin edelleen. Luettelo oli tosi pitkä. Asia tuntui olevan hallussa.

Kun pohdimme, mistä synti johtuu ja mitä se oikeastaan on, olikin jo vaikeampaa. Raamatun syntiinlankeemuskertomuksesta luimme, että ihmisen ensimmäinen synti tapahtui paratiisissa ja se oli Jumalan tahdon hylkääminen. Sitä se siis on. Edelleen ja tänäkin päivänä. Kaikki muu on sen seurausta. Kun Jumala ja hänen tahtonsa unohtuu siitä seuraa erilaisia tekoja, joiden nimi on synti. Tämä taito periytyy ihmiselle sieltä paratiisista; sitä kutsumme nimellä perisynti.

Me ihmiset osaamme hyvin tuon synnin tekemisen. Kuinka usein suusta lipsahtaa: ”En minä, se oli tuo

toinen…” Kun opettaja totesi leirillä, että joku on nyt tullut sisälle kuraisilla jaloilla ja lattia on ihan likainen, monesta suusta kuului: En minä kun joku toinen… Ja ketään ei edes syytetty. Aina pitää löytää joku syntipukki.

Tärkeää on oppia myös kuinka synnistä voi päästä eroon. Täytyy ymmärtää tehneensä väärin ja katua sitä. Kun katuu, ymmärtää mitä on saada anteeksi. Jeesus on sovittanut meidän synnit, kaikkien kaikki synnit. Samalla hän on lunastanut ihmiset vapaiksi synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta. Tämä kaikki ilman meidän omaa ansiota, siis armosta. Perisynnin takia teemme syntiä uudelleen ja uudelleen. Joka päivä on mahdollista pyytää anteeksi.

Rippikoulun ulkoläksynä oli synnintunnustus numero 706. Joka aamu jumalanpalveluksessa saimme tunnustaa yhteen ääneen: ”Oi, sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus. Armahda minua, vaivaista syntistä…” Ja joka aamu meille vakuutettiin: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut…”

Sunnuntain teemana on itsensä tutkiminen. Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Hän kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.

”Sinulle, Herra suuri,

syntini tuoda saan.

Armosi suojaan sulje

nyt minut kokonaan.”

virsi 206:2