Aluehallintovirasto ei ota kantaa lomautusta koskevien päätösten oikeellisuuteen

Akaa ja OAJ ovat eri mieltä kanteluratkaisusta

Aluehallintovirasto puuttui Akaan toimintaan kehottaessaan kaupunkia tyhjentämään kosteus- ja sisäilmaongelmaisen Keskustan koulun. Nyt avi on käsitellyt OAJ:n paikallisyhdistyksen kantelua kaupungin lomautuksista.

Aluehallintovirasto puuttui Akaan toimintaan kehottaessaan kaupunkia tyhjentämään kosteus- ja sisäilmaongelmaisen Keskustan koulun. Nyt avi on käsitellyt OAJ:n paikallisyhdistyksen kantelua kaupungin lomautuksista.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ uutisoi viime perjantaina verkkosivuillaan, että Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston mukaan Akaa rikkoi lakeja opettajien lomautuksilla. Akaan kaupunki on toista mieltä.

– OAJ:n julkaisemaan tiedotteeseen pohjautuvat uutisoinnit mediassa ovat antaneet ymmärtää, että Akaan kaupunki olisi toiminut Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston mukaan laittomasti lomauttaessaan opettajia. Koska tämä ei pidä paikkaansa, haluamme oikaista virheelliset väitteet, todetaan Akaan kaupungin maanantaina julkaisemassa vastineessa.

Eriävät näkemykset perustuvat aluehallintoviraston eli avin 30.7. tekemään ratkaisuun. Se koskee OAJ:n Akaan paikallisyhdistys ry:n kantelua. Akaan kaupunginhallitus antoi aville selvityksen asiasta 6. maaliskuuta ja OAJ:n paikallisyhdistys vastineensa kaupungin selvityksiin 15. maaliskuuta.

Ratkaisun mukaan kantelukirjoituksessa pyydettiin avia muun muassa ottamaan kantaa siihen, voiko lasten ja nuorten lakisääteinen oikeus kasvatukseen, hoitoon, opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen, ohjaukseen ja tukeen heti tuen tarpeen ilmetessä toteutua lakien sekä kansainvälisten lastenoikeuksia koskevien sopimusten edellyttämällä tavalla lomautusten aikana.

OAJ:n Akaan paikallisyhdistys pyysi myös, että aluehallintovirasto keskeyttää Akaan kaupungin varhaiskasvatus- ja opetushenkilöstöä koskevat lomautukset siltä osin kuin ne ovat lain vastaisia siihen saakka, kunnes riittävän yksityiskohtaiset selvitykset ja suunnitelmat lomautuksen toteuttamisesta lainsäädännön mukaisesti on toimitettu ja osoitettu, että ne voidaan näin käytännössä myös toteuttaa.

Avin mielestä oikeus ohjaukseen heikentyi

Aluehallintovirasto toteaa ratkaisussaan, että se ei ota kantaa lomautusta koskevien Akaan kaupungin tekemien peruspäätöksien oikeellisuuteen ja niihin liittyviin menettelytapoihin, koska niistä on valitettu hallinto-oikeuteen. Avi toteaa myös, että sillä ei ole kanteluasiaan perustuvaa toimivaltaa keskeyttää kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 30§:n nojalla päätettyjä kunnan lomautuksia.

Ratkaisussa todetaan, että avin käsityksen mukaan teemapäiviin perustuvissa opetusjärjestelyissä, joissa oppilaat ovat joutuneet työskentelemään neljän päivän ajan osin itsenäisesti ja osin ilman opettajan tukea koulun ulkopuolisten henkilöiden ohjaamana, on oppilaiden oikeus opetussuunnitelman mukaiseen ohjaukseen ja tukeen heikentynyt. Niin ikään avi katsoo, että erityisen tuen oppilaiden oikeus perusopetuslain 17§:n ja perusopetuslain 30§:n tarkoittamaan opetussuunnitelman mukaiseen erityiseen tukeen ja sen edellyttämään riittävään henkilökohtaiseen ohjaukseen ei ole lomautuksenaikaisissa opetusjärjestelyissä toteutunut.

Avin käsityksen mukaan ei ole ollut osoitettavissa, että päivähoitojärjestelyt olisivat lomautusten aikana olleet säännösten vastaisia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?