Neljä opiskelijatoveria, sosialistia ja aikansa radikaalia kokoontui vuonna 1905 Wuolijoen kartanossa Hauholla. Yhdessäolon varsinainen tarkoitus on jäänyt hämärän peittoon, mutta lopputulos oli komea: Koko maailmanlaajuisen työväenliikkeen tärkeimmäksi lauluksi nousseen Internationalen sanat kääntyivät ranskasta suomeen. Nuorista kääntäjistä kolme teki sittemmin kansallisesti ja kansainvälisestikin merkittävän uran. Yksi jäi tuntemattomaksi, mutta elämänsä värikkyydessä hän ei jäänyt muista jälkeen.
Ensimmäinen herroista oli papin poika, kansakoulunopettaja, toimittaja ja tuleva vallankumousmies Yrjö Sirola. Toinen oli laukaalaisen kyläräätälin poika, maisteri Otto Wille Kuusinen. Hän nousi ehkä vaikuttavimpaan poliittiseen asemaan, mihin kukaan suomalainen on toistaiseksi yltänyt.
Kaksi kääntäjistä oli varakkaiden talollisten poikia, nuoret maisterit Sulo Wuolijoki Hauholta ja Bertil Favén Kylmäkoskelta. Veljensä Väinön varjoon jäänyt Sulo Wuolijoki teki uran valtionhallinnossa ja asianajana, mutta ennen kaikkea vuonna 1918 Kansanvaltuuskunnan neuvottelijana rajankäyntiasioissa venäläisten kanssa. Ansio Petsamon alueen liittämisestä Suomeen kuuluu pitkälti hänelle.
Sirolan, Wuolijoen ja Kuusisen elämät ja teot tunnetaan. Bertil, elämäntaiteen moniottelija, on jäänyt unohduksiin. Hänen nimensä muistetaan harvoin mainita edes laulun kääntäjien joukossa. Mainittaessakin se esiintyy muodossa Pertti Uotila.
Bertil Oskar Lemmitty Favén alias Pertti Uotila syntyi 17.3.1880. Hän opiskeli kansantieteitä ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi. Hänen isänsä oli Oskar Favén, lakimies, runoilija, kääntäjä, Helsingin yliopiston lainopillisen tiedekunnan suomenkielen lehtori ja Kylmäkosken Wanhan Hautaan suurtilan omistaja.
Sosialismi vaihtui kansallishenkeen
Muistelmissaan Sulo W:n vaimo, kirjailija Hella Wuolijoki kutsui nelikkoa orastaviksi sosialistin aluiksi, ja laulun käännöksestä tuli hänen mukaansa alkuperäistäkin komeampi.
Kun kolme toverusta jatkoi aatteensa toteuttamista eri muodoissaan, Bertil-Pertille sosialismi jäi hetken höyrähdykseksi. Herraspojalle maailmaa järisyttävä uusi aate jäi mielenkiintoiseksi ajan ilmiöksi ja lyhyeksi elämän välivaiheeksi. Osakuntapolitiikan valovoimaisilla ystävillä oli ollut vaikutuksensa yllättävään innostukseen.
Sosialismin ohella Pertin into suuntautui myös fennomaniaan. Bertil Favén muuttui Pertti Uotilaksi. Hän kirjoitteli runoja, harrasti opintojensa mukaisesti kansantieteitä, keräsi kansanlauluja ja työskenteli lehtimiehenä setänsä, Hämeen Sanomien kolumnistina toimineen Hämeenlinnan lyseon rehtorin, Anders Favénin tavoin. Osan ajasta vei kotitilan hoito. Isä Oskar oli kuollut 1903, ja vanhimmalla pojalla oli velvoitteensa. Varsinaista maanviljelijää hänestä ei tullut kuitenkaan koskaan.
1908 Pertti Uotila lähti ensimmäisten suomalaisten joukossa arkeologisille kaivauksille Palestiinaan. Matkatovereina hänellä oli kaltaisensa monikiinnostuja, kirjailija Valtteri Juva ja tiettävästi myös muun muassa ”fenno-egyptologina” ja omatekoisena kielitieteilijänä myöhemmin tunnetuksi tullut fantasiamestari Sigurd Wettenhovi-Aspa.
Tavoitteena arkeologiasta kiinnostuneella kolmikolla oli löytää juutalaisten Liiton Arkki. Arkkia ei löytynyt, mutta Pertti kulutti merkittävän osan isänperinnöstään tutkimusmatkan rahoitukseen. Yllättävä köyhtyminen johti myös Tyyne Wuolijoen kanssa solmitun avioliiton pikaiseen päättymiseen.
Sotilaana Venäjän ja Suomen riveissä
Kesä 1914 muutti kaiken. Maailmansota syttyi. Nuori kansantieteilijä jätti muut askareet, pyrki ja pääsi arvostettuun Nikolain ratsuväkiopistoon Pietariin. Pihkovan henkirakuunoitten univormussa vänrikki Pertti Uotila osallistui sotaan muun muassa Itä-Preussissa.
Venäjän vallankumous ja sitä seurannut irtautuminen suursodasta antoi suomalaisupseereille mahdollisuuden jättää entisen emämaan armeija. Pertti palasi levottomaan Suomeen. Tammikuun lopulla 1918 syttyi kansalaissota, ja ammattimiehille oli kysyntää. Pertti liittyi Helsingin Suojeluskuntaan ja osallistui sotaan valkoisen armeijan upseerina. Armeijapalvelustaan hän jatkoi sodan jälkeen ratsuväessä Hämeessä ja Lappeenrannassa.
Kansalaissodan vielä riehuessa kenraali Mannerheim oli pitänyt miekkavalapuheensa. Hän lupasi olla panematta miekkaansa tuppeen ennen kuin myös Viena ja Aunus on vapautettu. Ei pannut Pertti Uotilakaan: hän osallistui juuri itsenäistyneen Suomen valtion tukemiin heimosotiin eli epäonnisiin Aunuksen ja Vienan retkiin sekä Viron vapaussotaan.
Heimosotien yhteydessä Pertti Uotila koki yhden tähtihetkistään. Se ei kuitenkaan tapahtunut soturina vaan neuvottelijana. Estääkseen liittolaisvaiheen aikana toimittamansa materiaalin joutumisen saksalaisille tai Venäjän bolshevikeille britit olivat nousseet maihin Arkangelissa ja valvoivat Muurmannin rataa. Kun brittejä ja vastavallankumouksellisia venäläisiä ei miellyttänyt neuvotella saksalaisiin univormuihin pukeutuneiden suomalaisten jääkäriupseerien kanssa, kielitaitoiselle ja sivistyneelle entiselle Pihkovan henkirakuunalle tarjoutui loistava tilaisuus näyttää taitojaan.
Valkoistakin valkoisempi toimittaja
Sotien jälkeen jääkärit jyräsivät. Monelle Venäjän armeijassa palvelleelle suomalaisupseerille tuli alan vaihto. Ryssän upseereiksi haukuttujen kollegoittensa tavoin Pertti Uotilakin joutui jättämään Suomen armeijan. Energinen mies palasi henkisille juurilleen. Hän siirsi kustannusyhtiönsä Lempäälästä Lapualle, julkaisi liki 700-sivuisen kansanrunokokoelman Kansan Kantele (Työkansan kirjapaino, Tampere 1925), ja ryhtyi toimittamaan Lapua-lehteä.
Kansan Kantele sisältää lauluja Länsi-Suomesta, Hämeestä ja Etelä-Pohjanmaalta mutta myös Karjalasta. Laulut hän oli kerännyt osin jo opiskeluaikanaan. Kirjan esipuheessa Uotila näkee paljon vaivaa todistellakseen koko kansanrunoutemme syntyneen Länsi-Suomessa. Läntisyyden painotus oli varmaankin puhdistautumista entisen emämaan palvelun antamasta leimasta. Vanhimpia kulttuurimme juuria etsiessään Uotila meni vieläkin pidemmälle: koko kulttuurinen taustamme on hänen mukaansa sumerilais-egyptiläis-foinikialais-heettiläistä ynnä muuta sellaista alkuperää. Oletettavasti tutustuminen kulttuurisekoilija Sigurd Wettenhovi-Aspaan oli saanut Uotilan vakuuttuneeksi Suomen kansan suuresta menneisyydestä.
Leipätyönään Pertti Uotila toimitti Lapua-lehteä ja useita vuoden 1918 sotaa koskeneita kirjoja, joitten näkökulma oli valkoistakin valkoisempi. Kun toimintatarmoa riitti, vannoutunut heimoaatteen mies ryhtyi myös toimimaan Pohjanmaan aktivistipiireissä värvärinä ja etappijärjestelmän kehittäjänä ja veljeili Pohjanmaan aktivistien kanssa. Sotilasuransa päättymisen aiheuttamaa pettymystä Uotila purki perustamalla yhdistyksen kaltaisilleen suomalaisille valkoupseereille, joiden tausta oli Venäjän armeijassa.
Nimi kaiverrettiin Kylmäkoskelle
Uusi kotipaikka Lapua tarjosi 1920-luvun lopulla sopivan maaperän nopeasti innostuvan miehen mielen mukaiselle isänmaallisuudelle. Uotila tutustui Jumalan valitsemaksi kansanjohtajaksi kutsuttuun Vihtori Kosolaan ja alkoi stilisoida tämän puheita ja muita hengentuotteita. Pertti Uotilasta, entisestä sosialistista, tuli innokas Lapuan liikkeen tukija.
Liikkeen kuihtumisen jälkeen Pertti Uotilan elämässä koitti hiljaisempi jakso. Miehen ”onneksi” uusi sota syttyi 1939, ja liki kuusikymppinen mies kutsuttiin ensin kenttäsairaaloiden komendantiksi ja myöhemmin sotavankileirin päälliköksi. Pertti Uotila kuoli kapteeniksi ylennettynä 1943.
Seikkailija Pertti Oskar Lemmitty Uotila, tilallisen poika, sosialisti, kansantieteilijä, runoilija, kääntäjä, arkeologi, kahden armeijan sotilas ja valkoupseeri haudattiin Lapualle. Kylmäkosken sukuhaudan kiveen on silti kaiverrettu myös hänen nimensä, niin kuin sinne haudattujen isä Oskarin, äiti Berthan ja veljien Esko ja Antti Favénin sekä Ilmari Uotilan nimet.
Otto Favén
Kirjoittaja on Pertti Uotilan veljenpojan poika.
