Koskenpojat jaksoi helteessä Topaa paremmin

Topan maalivahti Juho Laine (oik.) teki parhaansa, mutta voitto valui vierasjoukkue Valkeakosken Koskenpojille.

Topan maalivahti Juho Laine (oik.) teki parhaansa, mutta voitto valui vierasjoukkue Valkeakosken Koskenpojille.

Toijalan Pallo -49 jäi pisteittä tämän kauden sarjaotteluissaan Valkeakosken Koskenpoikia vastaan. Jalkapallon Tampereen piirin nelosdivisioonaa pelaavat joukkueet kohtasivat keskiviikkona 23. heinäkuuta Akaan Keskusurheilukentällä.

Valkeakoskelaiset veivät lähes 30 asteen helteessä pelatun ottelun nimiinsä 1–2 (1–1). Niin kevätkierroksen 1–0-voitossa kuin tässäkin ottelussa VaKP oli hienoisesti niskan päällä.

Topa meni johtoon 25. minuutin kohdalla Jesse Järven survoessa läheltä pallon verkkoon. Vieraat vastasivat viisi minuuttia myöhemmin. Mikko Hiltunen tempaisi korkean kaaripallon 40 metristä, eikä Juho Laine kotijoukkueen maalissa palloon yltänyt. Hiltunen tuuletti maalia vahvasti parikymmenpäisen vieraskannattajajoukon edessä.

Voittomaali syntyi jo toisen jakson alkuvaiheissa. 53. minuutilla syntynyt maali meni verkkoon kovan hässäkän päätteeksi. Viimeisenä ennen maaliviivaa siihen koski vieraiden Jere Blom.

Loppuajan Koskenpojat pystyi helpohkosti vaalimaan johtoaan. Tosin kotijoukkueen vaihdosta tullut Ilari Rantala olisi numeroita voinut muuttaa. Kaksi läpiajoa kariutuivat kuitenkin pallon karkailuun ratkaisuhetkillä.

Topa yrittää uutta nousua kohti parempia sijoituksia viikon 31 kahdella ottelulla. Torstaina 31.7. pelataan FJK–TP-49 ja lauantaina 2.8. TP-49–Ilves2. Viimeksi mainittu peli pelataan Viialan urheilukentällä kello 15.

TP-49–VaKP ottelun palkitut. T: Jesse Järvi. V: Joni-Santeri Mäkinen. Palkintoraati Liisa Lingman, Juhani Salonen, Kia Lingman. Raati jakoi myös tähdet Topan parhaille. 3 Jesse Järvi, 2 Joonas Saariniemi 1 Ville Ojala.

 

Jukka Koskinen

Katsojat veikkasivat kotivoittoa

Toijalan Pallo-49 ja Valkeakosken Koskenpoikien nelosdivisioonan ottelun edellä, kyseltiin katsojilta seuraavaa.

1. Kuinka aktiivisesti käyt Topan kotiotteluissa?

2. Miten Topa on mielestäsi kaudella pelannut?

3. Ovatko VaKP-pelit jollain lailla erikoispelejä. Onko seura tuttu?

4. Miten pelissä tänään käy?

 

Jyrki Jokinen.

Jyrki Jokinen.

Jyrki Jokinen, Valkeakoski.

1. Aina kun pääsen, käyn niin vieras- kuin kotipeleissä.

2. Kaikkihan on vielä ihan auki. Jos voittoputki löytyy, nousupaikkakin on mahdollinen. Ja kärkiporukat saattavat pelata hyvinkin ristiin. Vastaavasti alakanttiin mennessä, ollaan keskiviivan alapuolella.

3. Ainahan näissä väriä on historian aikana ollut. Pelien päätyttyä milloin Toijalan torilla milloin taas nakkijonossa koskissa.

4. Uskon Topan vievän 2–1.

 

Emmi Lappalainen.

Emmi Lappalainen.

Emmi Lappalainen, 10, Akaa.

1. Neljä kertaa olen käynyt.

2. Ihan hyvin mielestäni.

3. On kai. Oon pelannut niiden junnujoukkuetta vastaan poikien joukkueessa.

4. Kai se Topa voittaa.

 

Elias Stén, 11, Akaa, Onni Järvinen, 9, Akaa, Leevi Toivonen, 11, Akaa.

1. Juniorit ovat käyneet vaihtelevasti, ensimmäisestä kerrasta kolmeen kertaan. Nyt myös pallopoikina.

2. Ihan hyvin on Topan edustus poikien mielestä pärjännyt.

3. Ei ole erityisen tuttu. Valkeakosken Nappulaliiga on tutumpi seura.

Elias Stén (vas.), Onni Järvinen ja Leevi Toivonen.

Elias Stén (vas.), Onni Järvinen ja Leevi Toivonen.

4. Me veikataan kaikki, että 2–1 Topalle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?