”Lehteä tehdään aina lukijoille, ihmisistä ihmisille”

Profile Image of Juha Kosonen

Viestintäpäällikkö emerita, toimittaja Maija Sirola (os. Murto) menehtyi tapaturmassa saamiinsa vammoihin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 28. kesäkuuta 2014. Hän oli syntynyt Kokemäellä 6. maaliskuuta 1940. Toijalaan Maija muutti 1954 isän tullessa kauppalan maatilan pehtoriksi.

Maija Sirola 1940-2014
Maija Sirola 1940-2014

Kouluopinnot jäivät lukion 7. luokkaan työn kutsuessa. Maija Murto aloitti paikallislehti Toijalan Seudun ilmoitusmyynnissä keväällä 1963 ja siirtyi toimitusharjoittelijaksi 1964 ja toimittajaksi lokakuussa 1966. Työ, kurssit kesäyliopistossa ja Toijalan Seudun legendaarinen päätoimittaja Sulo Palmu opettivat nuorta toimittajaa.

Maija Sirola muisteli toimittaja-aikojaan toimittaja Tuula Nummisen kirjoittamassa historiikissa Kun sanomalehti Akaaseen tuli vuonna 1996.

– Tein kaikkea taittoseemoja myöten. Aamulla kun tulin, oli pöydällä odottamassa lista tehtävistä töistä. Sulo tuli itse työmaalle vasta myöhemmin, ja hän soitteli kotoa onko jokin homma valmis.

– Paikallislehden tekeminen oli kyllä hyvä koulu: joutui tekemään kaikenlaista ja tiukalla aikataululla, oppi työmoraalia. Olen usein verrannut tätä henkilöstölehden tekemistä ja paikallislehtityötä, ne ovat hyvin samantyyppiset. Lehtiä tehdään aina lukijalle, ihmisistä ihmisille.

Vuonna 1974 Maija Sirola kutsuttiin Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n tiedotussihteeriksi Valkeakoskelle. Alusta asti tehtäviin kuului myös Työn Äärestä –henkilöstölehden toimittaminen ja vuodesta 1983 alkaen myös päätoimittajuus. Vuonna 1996 Työn Äärestä -lehden tekeminen lopetettiin ja Valkeakosken tehtaat saivat oman henkilöstölehden Walkiakoski-lehden, jonka päätoimittajana Maija Sirola luonnollisesti toimi, ollen samalla UPM-Kymmenen viestintäpäällikkö aina eläkkeelle jäämiseen vuoteen 2005 saakka.

Työn Äärestä –lehdellä oli avustajat kaikissa Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n toimipisteissä. Tätä avustajaryhmää Maija Sirola koulutti paljon ja yhtiön sisäiseen toimintaan syntyi käsite ”Maija Sirola –opisto”. Kursseja järjestettiin kymmeniä ja sen kävi läpi usea yhtyneläinen. Maija Sirolan keskeisimpiä vaatimuksia oli hyvä suomen kieli ja teollisuusslangista vapaat kaikkien ymmärtämät lehtijutut.

Viestintäpäällikkönä Maija Sirola näki läheltä suomalaisen paperiteollisuuden murroksen fuusioineen. Hän opasti mielellään sanomalehtien ja muiden viestinten toimittajia niin tehtailla kuin metsässäkin. Hän jakoi tietoa ja vaati usein myös omiaan puhumaan suoraan, toimittajathan jo kysyessään tietävät mitä milloinkin on tapahtunut.

Toimittajien metsäretkelle lähdettiin Valkeakoskelta myös 28. syyskuuta 1994 aamulla, jolloin tieto Estonian uppoamisesta tavoitti suomalaiset. Retki toteutettiin onnistuneesti, mutta Maija Sirola piti huolen, että linja-autossa saatiin ajantasaista tietoa tapahtuneesta tragediasta.  Ennen illallista oli myös hiljaisen hetken vuoro.

Ulkomaanmatkat aviomiehensä lehtori Jaakko Sirolan kanssa olivat Maijan harrastuksista tärkein jo työaikana. Eläkkeellä matkojen oheen nousi toinen intohimo, antiikkiesineiden kerääminen.

Ansioistaan Maija Sirola on palkittu muun muassa Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein.