Torikahvilla tavataan tuttuja ja parannetaan maailmaa

Ritva ja Kalevi Plihtari pyöräilivät keskiviikon helteessä Metsäkansasta Toijalan torille kahville ja perunoita ostamaan. Plihtarit kertovat muodostaneensa torilla kivoja suhteita torikauppiaiden kanssa.

Ritva ja Kalevi Plihtari pyöräilivät keskiviikkona Metsäkansasta Toijalan torille kolmatta kertaa tämän kesän aikana. Pontimena olivat helteisen sään lisäksi pienet ostostarpeet maalipurkista perunoihin. Valkeakoskella työuransa tehnyt pariskunta kertoo solmineensa Akaassa paljon tuttavuuksia, joten torille tullaan luonnollisesti myös tuttuja tapaamaan. Akaassa kesäperinteisiin ovat kuuluneet jo useamamman vuoden ajan Akaan sahtimestaruuskilpailut, jotka jäivät tänä vuonna Plihtareilta harmillisesti väliin päällekkäisyyksien vuoksi.

– Tuttavapiirimme on kuulunut sahdintekijöitä Mulkueen kylästä, joten meitä voi hyvällä syyllä kutsua jopa ulkomulkuelaisiksi. Kymmenen–viisitoista vuotta sitten sillä kylällä oli todella vilkasta kylätoimintaa, Kalevi Plihtari kuvailee.

Jos Mulkueen kylätoiminta onkin hieman laantunut, kehuu Ritva Plihtari Metsäkansan kylän vilkastuneen uusien ja nuorien asukkaiden myötä.

– Kyläyhdistys julkaisi vastikään hienon julkaisun, joka oli myös ulkoasultaan tyylikäs.

Perenna kerrallaan

Toijalan torin lisäksi Plihtarit kertovat käyvänsä kerran kesässä myös Urjalan torilla, jonne he löysivät tiensä ensi kertaa kolme vuotta sitten.

– Olen nyt joka kerta ostanut sieltä jonkun perennan, ja tämä vuonna mukaan tarttui sinisiä Ritarinkannuksia. Istutan perennoita mökille, sillä sellainen näköala tässä on, että jos joskus muutamme omakotitalosta osakkeeseen, säilyy meillä vielä mökillä kiva puutarha.

Plihtareiden kesään kuuluu olennaisesti myös marjastus ja sienestys, ja saaliista on pidetty päiväkirjaa jo kymmenen kesää.

– Mustikoita ei ainakaan Metsäkansassa ole. Viime vuonna tähän aikaan olimme poimineet niitä jo litroittain. Sama tuntuu nyt olevan kantarellien kanssa, tai jos niitä on, ovat ne sellaisia peukalonpäänkokoisia, pariskunta harmittelee.

Ritva ja Kalevi Plihtari pyöräilivät keskiviikon helteessä Metsäkansasta Toijalan torille kahville ja perunoita ostamaan. Plihtarit kertovat muodostaneensa torilla kivoja suhteita torikauppiaiden kanssa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?