Viialan Peli-Veikot järjesti Junnupäivän

”Haluttiin näyttää, mitä pojat ovat oppineet”

Pallotutkassa sai mitata potkunsa nopeutta.

Pallotutkassa sai mitata potkunsa nopeutta.

Viialan Peli-Veikot järjesti lauantaina ensimmäistä kertaa jalkapallon Junnupäivän Viialan urheilukentällä. Tavoitteena Junnupäivässä oli esitellä seuraa ja sen toimintaa niin pelaajille kuin vanhemmillekin. Etenkin ViiPV:n ja Valkeakosken Hakan tekemä yhteistyö nostettiin näkyville. Muutama vuosi sitten solmittu ViiPV:n ja Hakan välinen sopimus takaa viialalaisille junioreille seuran myös vanhemmissa ikäryhmissä. Viialassa yli 11-vuotiaiden joukkueita ei aina saatu ennen kasaan, mikä saattoi johtaa monen kohdalla harrastusinnon lopahtamiseen.

– Tarkoituksena on näyttää, miten seurojen välinen yhteistyö käytännössä toimii. Samalla tässä haluttiin näyttää, mitä pojat ovat oppineet Hakassa, Viialan Peli-Veikkojen juniorivastaava VeliMatti Heinonen kertoo.

”Ihan kuin olisi ollut aito matsi”

Junnupäivä tarjosi monenlaista puuhaa sekä junioripelaajille että aikuisille. Tarjolla oli taitoratoja, ja potkunsa nopeutta sai mitata pallotutkassa. Eri ikäluokkien nopeimmin potkivat palkittiin. Varusteita sai myydä futiskirppiksellä, ja kioski tarjosi erilaisia herkkuja.

Tapahtuman kohokohta oli kuitenkin Valkeakosken Hakan D12-joukkueen ottelu raumalaisia Pallo-Iiroja vastaan. Maalittoman avauspuoliskon jälkeen alkoi tapahtua, kun maaleja alkoi syntyä urakalla. Ottelu päättyi lopulta Hakan 4–2-voittoon. Haka sai kentän laidalta paljon kannustusta, mistä pitivät huolen ViiPV:n juniorit.

Kentällä nähtiin lukuisia akaalaisia pelaajia, kun useampi Hakan pelaajista on Viialasta tai Toijalasta lähtöisin. ViiPV:n kasvatit Teemu Hytönen ja Tuomas Pynnönen palasivat hyvillä mielin vanhalle kotikentälleen ja iskivätkin maalin mieheen.

– Aika kivaa oli pelata täällä. Oli jännittävä ottelu, kumpikaan joukkue ei ollut mitenkään ylivoimainen, Hytönen kertasi ottelun jälkeen.

Pynnönen oli samoilla linjoilla. Myös kentän laidalle kokoontunut yleisö sai kiitokset.

– Oli mukava pelata, kun yleisö oli hyvin mukana. Ihan kuin olisi ollut aito matsi. Siis aikuisten peli, Pynnönen tuumasi ja viittasi ottelun alussa olleisiin esittelyihin ja kentälle saattamisiin.

Junnupäivästä jokavuotinen perinne

Junnupäivästä toivotaan jokavuotista perinnettä. Juniorivastaava Veli-Matti Heinonen oli ensimmäistä kertaa järjestettyyn tapahtumaan tyytyväinen.

– Ihan hyvin on päivä mennyt. Väkeä on ollut ihan kiitettävästi. Tietysti aina enemmän toivotaan, mutta olen tyytyväinen, Heinonen pohtii.

Heinosen mukaan Junnupäivä onnistui yhdessä päätehtävistään: seurojen välisen yhteistyön kehittämisessä.

– Peli-Veikkojen ajatus on, että yhteen hiileen puhaltamalla kaikki saavat parempia tuloksia. Mutta tarkoitus on silti, että pienemmätkin seurat säilyvät.

Sami Koljonen

ViiPV:n juniorit kannustivat Hakan Teemu Hytöstä, joka pelasi vielä vuosi sitten itse Viialassa.

ViiPV:n juniorit kannustivat Hakan Teemu Hytöstä, joka pelasi vielä vuosi sitten itse Viialassa.

Pallotutkassa sai mitata potkunsa nopeutta.

Pallotutkassa sai mitata potkunsa nopeutta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?