”Umpipunainen sydän ja vihreä kuori”

 

Heli Piirainen tähtää Arkadianmäelle

Heli Piirainen haluaa Etelä-Pirkanmaan äänitorveksi eduskuntaan.

Heli Piirainen haluaa Etelä-Pirkanmaan äänitorveksi eduskuntaan.

Pirkanmaan Vihreät nimesi maanantaina akaalaisen kaupunginvaltuutettu Heli Piiraisen eduskuntavaaliehdokkaakseen.

– Olen ihan liekeissä. Kyllä minä tätä salaa toivoin ja jännitin, mutta Tampereen koko kaupunkiseutu on täynnä huikeita nimiä ja pitkänlinjan poliittisia vaikuttujia, Piirainen kehaisee puoluetovereitaan.

Pirkanmaan Vihreä liitto asetti maanantaina yhteensä seitsemän ehdokasta, ja ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa Tampereella puhunut kansanedustaja Oras Tynkkynen lupasi tukea kaikkien ehdokkaiden kampanjointiin. Vihreät asettavat täyden, 19 ehdokkaan listansa syksyn yleiskokouksessaan. Vihreiden tavoitteena on saada eduskuntaan kaksi pirkanmaalaista kansanedustajaa.

Kampanja opintojen edelle

39-vuotias Piirainen liittyi Vihreisiin vuonna 2007, jolloin häntä pyydettiin kunnallisvaaliehdokkaaksi Kylmäkoskella. Piirainen oli ensimmäinen Vihreiden valtuutettu Kylmäkosken valtuustossa, jossa hän ehti istua kaksi vuotta ennen Kylmäkosken liittymistä Akaaseen. Akaan valtuustoon Piirainen valittiin viime kunnallisvaaleissa 135 äänellä.

Eduskuntavaalityöhön Heli Piirainen sanoo lähtevänsä Etelä-Pirkanmaan äänitorvena ja maakuntalaisena ehdokkaana sekä erityisesti kylien elinvoimaisuuden puolestapuhujana.

– Kylien elinvoimaisuus on kirjattu vihreiden puolueohjelmaankin, mutta se jää usein isojen juttujen alle. Lähden siitä perusoikeudesta, että ihmisillä on vapaus valita, missä he asuvat ja maaseutu täytyy pitää asutettuna.

Piiraisen mukaan Etelä-Pirkanmaan tarvitsee oman äänitorvensa valtakunnan tasolla, jossa tehdään Piiraisen mukaan jatkuvasti sellaisia päätöksiä, jotka tuottavat haasteita kunnille ja kaupungeille.

– Muuten aion toimia kuten kuntapolitiikassakin tähän saakka. Minulla on umpipunainen sydän, vihreä kuori ja mukaan mahtuu myös ripaus sinistä. Vihreinä me olemme ensisijaisesti samanarvoisuuden ja avoimuuden sanansaattajia, mikä vaatii aika paljon duunia myös ihan itseltä, Piirainen kuvailee.

Takana työläs valtuustokausi

Piirainen on työskennellyt erityisluokanopettajana Keskustan ja Arvo Ylpön kouluilla yhteensä viisi vuotta. Tällä hetkellä hän jatkaa kasvatustieteen opintoja Helsingin yliopistossa.

– En ole vielä tehnyt ensi vuoden lukkaria. Nyt kun ehdokkuus varmistui, lähden ilman muuta siitä, että teen ensin kampanjan ja opinnot saavat hetken odottaa.

Kulunutta valtuustokautta Piirainen kuvailee työlääksi, kun tavanomaisen valtuustotyöskentelyn päälle tulivat palveluverkko- sekä talouden tasapainottamistyöryhmän selvitykset.  Siitäkin huolimatta puutarhahoidolle ja koko perheen yhteiselle palokuntaharrastukselle on ainakin tähän saakka riittänyt aikaa.

– Koti on joutunut joustamaan tosi paljon. Mutta sovimme mieheni kanssa aikanaan jo silloin, kun lähdin kuntavaaleihin, että luottamustehtävät priorisoidaan.

24heli piirainen1
Vihreiden valtuutettu Heli Piirainen lähtee toteuttamaan eduskuntavaalikampanjaansa pääosin omalla rahalla. Piirainen lupaa hyödyllistä kampanjaa, josta toivoo olevan hyötyä myös muille.

Vihreiden valtuutettu Heli Piirainen lähtee toteuttamaan eduskuntavaalikampanjaansa pääosin omalla rahalla. Piirainen lupaa hyödyllistä kampanjaa, josta toivoo olevan hyötyä myös muille.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?