Sataman venepaikkojen kunnostustöitä jatketaan syksyllä

Akaan soutuvenepaikoille on jonoa

Akaan kaupungin soutuvenepaikoista haaveilevat saavat tyytyä jonottamaan paikkojen vapautumista. Venepaikkojen kunnossapidosta vastaavan kaupunginpuutarhuri Heli Laineen mukaan Toijalassa jonotuslistalla on seitsemän ihmistä ja Viialassa yhteensä 10. Akaan kaupungilla on vuokrattavia venepaikkoja Toijalan Satamassa, Haihunkosken partaalla Ripasaaressa ja Lallinmäen rannassa. Vapaata on ainoastaan Viialassa Tarpianjoen varrella.

– On todella harmillista, että jonoa on. Jostain pitäisi saada uusia paikkoja. Myös tyhjänpanttina seisovat paikat pitäisi saada kiertoon, Laine toivoo.

Esimerkiksi Sataman uimarannan ja Kangassaaren välisellä matkalla rannassa lojuu paikalleen lahonneita veneenraatoja tai sellaisia veneitä, joita ei ole selvästikään käytetty vuosiin.

Heli Laineen mielestä venepaikkojen vuokraajille olisi hyvä laatia uudet säännöt, joiden mukaan venepaikasta joutuisi luopumaan, jos paikalla ei esimerkiksi kolmen vuoden aikana ole tuotu venettä lainkaan tai jos veneellä ei lainkaan liikuta.

– Olen joskus soitellut näitä tyhjiä paikkoja läpi, ja jotkut pitävät paikkaa varattuna sillä ajatuksella, jos joskus vielä veneen hankkivat, Laine tyrmää.

Tolppia lahonneiden tilalle

Kevään aikana Akaa on perustanut viitisentoista venepaikkaa Sataman laivalaiturin viereen. Paikat siirtyivät kuitenkin muutamaa lukuun ottamatta niille vuokralaisille, joilla oli venepaikka vanhan vesilaitoksen mailla.

– Paikkojen perustamiselle tuli kiire, kun vanhan vesilaitoksen kohdalla olleet paikat jouduttiin sanomaan irti Akaan myytyä vesilaitoksen Heikki Rissaselle.

Uusien paikkojen lisäksi Satamassa on kevään kuluessa ehditty kunnostaa noin kymmenkunta vanhaa paikkaa. Laineen mukaan kunnostustöitä on tarkoitus jatkaa hissun kissun vielä syksyllä. Vesakon ja heinikon raivauksen lisäksi paikkojen maapohjaa kaivetaan pois ja korvataan sitä murskeella.

– Monilla paikoilla kiinnitystolpat ovat niin huonossa kunnossa, että veneitä on täytynyt kiinnittää puunrunkoihin, Heli Laine pahoittelee.

Akaan kaupungin soutuvenepaikan vuosivuokra on 35 euroa.

 

Akaan kaupungin soutuvenepaikoille on tällä hetkellä jonoa. Vapaita paikkoja on tarjolla vain Tarpianjoen varrella Viialassa. Sataman venepaikkojen kunnostamista on tarkoitus jatkaa syksyn mittaan.

Akaan kaupungin soutuvenepaikoille on tällä hetkellä jonoa. Vapaita paikkoja on tarjolla vain Tarpianjoen varrella Viialassa. Sataman venepaikkojen kunnostamista on tarkoitus jatkaa syksyn mittaan.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?