Nuutisten haaveena on omakotitalo lähellä palveluja

Tamperelaisten Suvi, Olli ja Otto Nuutisen perheen lähivuosien haaveena on muuttaa omakotitalon rauhaan lähelle palveluita. Akaaseen perhe löysi tiensä ensi kertaa Asuminen Akaassa -messujen houkuttelemana.

Suvi, Olli ja Otto (ed.) Nuutisen perheen lähivuosien haaveena on muuttaa omakotitalon rauhaan lähelle palveluita. Akaaseen  tamperelainen perhe löysi tiensä ensi kertaa Asuminen Akaassa -messujen houkuttelemana.

Nuutisen perhe ajeli lauantaina ensi kertaa Toijalaan Asuminen Akaassa -messujen houkuttelema ja aurinkoisen sään kannustamana. Tampereen Järvensivulla kerrostalossa asuvan pian nelihenkiseksi kasvavan perheen haave on päästä omakotitalon rauhaan, ja Akaassa heitä kiinnostivat sekä talopaketti- että tonttiesittelyt. Omakotitalon rakentaminen on ennen muuta perheen 30-vuotiaan äidin Suvin haave.

– Suvi on selannut rakennuslehtiä jo monen vuoden ajan, joten meillä alkaa olla aika selvää, miten talo pitäisi rakentaa, vaikkei meillä itsellä valmiuksia käytäntöön olekaan, Olli Nuutinen selvittää.

Vaimo komppaa rakentamishaaveen olevan siinäkin mielessä utopistinen, että haaveiden täyttymys olisi päästä hirsitaloon synnyinsijoille Savon sydämeen, muiden savolaisten pariin. Ennen unelmien kodin rakentamista, oma talo voisi olla valmistalo Toijalassa, lähellä palveluita.

– Tampereella joutuu lähtemään niin kauas palveluista, jos haluaa omaa rauhaa. Junarata on sekin merkittävä etu, kun työmme ovat Tampereella. Johtuneeko näistä raskaushuuruista ja aurinkoisesta säästä, mutta kyllä minä tuossa jalkapallokentän kohdalla huokailin, että ihanaa, tällaista täällä, Suvi Nuutinen hymyilee.

Helmitalon pohja sai kiitosta

3-vuotias Otto sai messuilla vatsansa täyteen makkaraa ja makeaa sillä välin kun isä-Olli pääsi kuulemaan Toijalan Yhteiskoulun auditorioon luentoa asuntokaupan vastuista. Messuilla kiertelyn jälkeen Nuutiset ajelivat katsomassa muutamaa esittelytaloa ja tonttia. Helmitalon viiden huoneen ja keittiön esittelytalo Toijalan Uudessakylässä sai perheeltä kiitosta näppärästä koostaan ja rauhallisesta etelätontistaan.

– Katsoimme tätä jo etukäteen, että pohja on paperillakin fiksu ja sitä se oli myös käytännössä. Emme havittele mitään luksuslukaalia, vaan meille olisi tärkeintä alusta asti tietää, että talo on hyvin tehty, Suvi Nuutinen kiteyttää.

SONY DSC

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?