Postin toiminta sekaisin

Osa Akaan Seudun tilaajista ei ole saanut lehteään keskiviikkona Akaan alueella. Lehden saamasta palautteesta päätellen postin toiminta Akaassa on sekaisin. Itella väistelee vastuutaan, ja selittää ongelmien johtuvan irtisanottujen jakajien työvelvoitteen päättymisestä ja jakoalueiden muutoksilla. Totta varmaankin, mutta muutoksiin ja niistä johtuviin häiriöihin olisi voinut kyllä myös varautua. Nyt Itella varautui ”kantapään kautta” eli ei mitenkään ja sotki asiakkaidensa liiketoiminnan perusteellisesti.

Paikallislehden elinehto on, että se on tilaajillaan sovittuna aikana. Lehtitilaus on sopimus. Suurin osa paikallislehden tilaajista haluaa lehtensä sopimuksen mukaan paperisena postilaatikkoonsa tai postiluukkuunsa  Itellasta huolimatta. Kuinka kauan Itellan vastuun pakoilu jatkuu, ei ole tiedossamme. Yrityksen kaikesta toiminnasta vastaa aina yrityksen johto, eivät sen työntekijät.

Keskiviikkona ilmestyi 28-sivuinen Akaan Seutu ja sen välissä 8-sivuinen Asuminen Akaassa -messulehti. Pyydän kaikilta Akaan Seudun tilaajilta anteeksi sitä, että emme ole Itellan vastuuttoman toiminnan vuoksi saaneet lehteä tilaajille sopimuksen mukaan.

Juha Kosonen

Akaan Seudun päätoimittaja

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?